On se kuntauudistus niin väärin

On väärin, että nykyisessä asuinkunnassani Espoossa kunnallinen tuloveroprosentti on 17,75, kun se Kauniaisissa on vain 16,5 ja Ahvenanmaan Saltvikissa 16,25. Hiukan lohduttaa, että Helsingissä

se on 18,5.

Yhtä lailla väärin on, että Siikalatvassa ja Kiteellä veroäyri on 21,75.

Kunnallisveron haarukka on 5,5

prosenttiyksikköä. Yleisesti ottaen

kunnallisvero nousee, kun mennään pohjoiseen ja kunnat muuttuvat maaseutumaisemmiksi.

Veroprosentti nousee myös vuosi

vuodelta, kymmenessä vuodessa keskimäärin 1,5 yksikköä.

On onnetonta, että keskustelu kuntauudistuksesta on jumiutunut kuntien määrään ja pakkoliitoksiin.

Jotain nimittäin täytyy tehdä, jotta maaseudulla palvelut säilyvät tavoitettavissa ja vielä kohtuuhintaisina. Mukaan on laskettava sekä suoraan että veroissa maksettava hinta.

Vähenevän väestön ja nopeimmin

heikentyvän huoltosuhteen alueilla se edellyttää yhteistyötä. Parhaimmillaan kuntaliitos on juuri sitä.

Pahimmillaan kuntaliitos on syrjäalueita riistävää siirtomaavaltaa. Pakkoliitoksista puhuminen on sen kieltä.

Se on yksi niistä viestinnällisistä

munauksista, joita poliitikot ja yritysjohtajat ovat viime aikoina urakoineet.

Oikein on, että valtio tasaa kuntien

taloutta. Kaupungit maksavat siten

takaisin sitä, että niiden toiminta ja

kasvu perustuu maaseudulta tulevaan

lisätyövoimaan, tavaraan, kaupassa

kävijöihin ja sisarosuuksiin sekä alueellisen hallinnon ja ylemmän koulutuksen keskittämiseen.

Erot veroäyreissä kertovat, ettei tasaus

riitä. Lisäksi maakunnat ja maaseutu kärsivät imagotappioita, kun kaupunkilaiset vaipuvat itsesääliin kuvittelemansa vääryyden takia.

Oikein olisi, että valtio vastaisi niistä

perusoikeuksista ja -palveluista, jotka se on luvannut kaikille kansalaisille. Nyt vastuuta on siirretty kunnille, jotta on saatu säästöjä valtion menoihin. Kuntavero on vastaavasti noussut.

Kunnat eivät ole ymmärtäneet panna

riittävästi hanttiin. On niin hienoa, kun oma toiminta kasvaa, vaikka oikeasti kasvavat vain menot ja kuntalaisten

verotaakka.

Tärkeimmät palvelut pitäisi palauttaa

valtion ja maakuntien hoidettavaksi.

Silloin ne voitaisiin toteuttaa samoin

periaattein koko maassa. Lähidemokratian kääntöpuoli on nimittäin se, että

asiat hoidetaan eri tavoin eri paikoissa.

Toki on niin, että keskusjohto ei

välttämättä katsoisi kaikkia palveluja tarpeellisiksi kaikkialla. Silloin tarvitaan lähidemokratiaa tai muuta paikallista päättäväisyyttä: talkoot, yhdistys, osuuskunta tai yrittäjyyttä.

Itsekästä on vastustaa kuntaliitoksia

vain siksi, että oma kunta pärjää nyt tai sen nimi täytyy säilyttää.

Siinä missä kaupungit ovat imeneet elinvoimaa maaseudusta, kaupunkien ympäristökunnat houkuttelevat nyt

kaupungeista veronmaksajia rakentamaan omakotitaloa.

Solidaarista on ajatella muitakin.

Monet maaseudun koulut rakennettiin aikoinaan isojen talojen lahjoittamasta puutavarasta, ja osuuskuntia olivat

perustamassa myös pitäjien mahtitalot.

Solidaarisuutta tarvitsee nimenomaan kaupungeista loitolla oleva maaseutu. Se tarvitsee muitakin kumppaneita kuin vierestään toisen köyhän.

Pelkona maaseudulla on, miten iso kunta suhtautuu syrjäkulmiinsa.

Hyvässä tapauksessa kuntaliitos lisää

ymmärtämystä maaseutua kohtaan, koska se tulee kaupunkikunnan osaksi.

Aikaa se voi tosin viedä. Huonossa

tapauksessa maaseutu ei saa kuin

kaupunkiin johtavat katuvalot ja kivikortteleihin tarkoitetut rakentamisen rajoitukset.

Viisas enemmistö antaa vähemmistölle hiukan enemmän valtaa kuin sille oikeasti kuuluu. Niin estetään

kapina.

Moiseen viisauteen ei politiikassa kannata luottaa. Siksi kuntaliitoksia varten pitäisi luoda uudenlaisia

demokratian käytäntöjä, joilla taataan alueellinen edustus päätöksenteossa.

Mitä tässä kuntaliitoksia enempää pohtimaan. Pannaan toimeen reduktio: palautetaan asiat sille tolalle kuin ne

olivat vanhaan hyvään aikaan.

Keskiaikaiset emäpitäjät ja seurakunnat olivat suurempia kuin nykyhallituksen haaveet. Rautalammin

alueita on myöhemmin kuulunut 27 eri kunnan alueisiin. Juvan seurakunta ulottui Puumalasta Iisalmeen.

heikki.vuorela@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF