Yle: Lauha talvi saa mehiläiset kevätpuuhiin
Mehiläiset ovat paikoin uskaltautuneet ulos pesistään kevään puhdistuslennoille. Vaikka talvisäät ovat olleet poikkeuksellisia, mehiläiset ovat talvehtineet hyvin.Osa mehiläisistä on ottanut varaslähdön kevääseen, kertoo Yle. Suomen Mehiläishoitajain liiton Päijät-Hämeen paikallisyhdistyksen Tom Viljan mukaan yksittäisiä mehiläisiä on jo lennellyt ulos pesistä.
Kevään ensimmäisillä lentoreissuilla mehiläiset tyhjentävät suolensa pidäteltyään koko talven.
”Puhdistuslentoja on joskus ennenkin tehty helmikuussa, mutta on tämä poikkeuksellista. Mehiläiset pysyttelevät kuitenkin pesän lähettyvillä. Jos sää on liian kylmä, heikot jäävät sille tielleen”, Vilja kertoo.
Vielä on liian aikaista arvioida kesän hunajasadon määrää ja laatua. Pajun kukinta vaikuttaa asiaan ratkaisevasti. Se on ensimmäisiä kasveja, mistä mehiläiset saavat mettä ja siitepölyä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

