UPM:n metsäkaupoistavauhtia metsärahastoihin
Yhdysvalloissa metsärahastoja syntyi jo 1980-luvulla, kun sikäläiset metsäyhtiöt laskivat, että metsiä kannattaa myydä ja siirtää pääomaa muihin kohteisiin.
UPM linjasi vuonna 2009, että se luopuu kaukana jalostuslaitoksistaan sijaitsevista erillisistä metsäalueista. UPM:n metsäomaisuus on vähentynyt yli 900 000 hehtaarista 760 000 hehtaariin.
Sijoittajille metsärahastot ovat muiden kiinteistörahastojen tavoin nyt houkuttava kohde, koska korot ovat alhaalla ja talouden epävarmuus heijastuu osakesijoituksiin.
Sijoitusyhtiö Taaleritehdas perusti ensimmäisen Suomeen rekisteröidyn metsärahaston pari vuotta sitten. Pääomaa rahastossa on 38 miljoonaa euroa. Sillä rahasto hankki metsää 14 200 hehtaaria, pääosin UPM:ltä.
Ensimmäinen Taaleritehtaan metsärahasto on jo kiinni, eli uusia sijoittajia ei siihen mahdu.
Taaleritehdas omistaa toisen sijoitusrahastonsa kautta Finsilvasta 39,5 prosentin osuuden. Finsilvalla metsää on 133 000 hehtaaria. Sen muut omistajat ovat Metsäliitto vajaan 50 prosentin ja MTK noin 10 prosentin osuudella.
Taaleritehtaan metsäsijoitusten johtajan Jyrki Ketolan mukaan nyt rakennetaan kolmatta rahastoa, joka on ensimmäisen kopio. Minimisijoitus siihen on 30 000 euroa.
UB Nordic Forest Fundin ensimmäinen metsärahasto laitettiin kiinni uusilta sijoittajilta viime marraskuussa. Rahastoon pääsi mukaan 100 000 euron vähimmäissijoituksella. Rahasto rajattiin 35 miljoonaan euroon.
Rahaston toimitusjohtajan Mikael Beckin mukaan metsää on tähän mennessä hankittu 12 000 hehtaaria.
UB Nordic Forest Fundin toinen metsärahasto on tulossa markkinoille lähiaikoina. Siihen pääsee mukaan selvästi pienemmällä summalla kuin ensimmäiseen. Ehdot tarkentuvat, kun myynti alkaa.
”Pienempi minimimerkintä avaa mahdollisuuden myös piensijoittajille”, Beck sanoo.
Metsärahastoista uusin on OP-ryhmän erikoissijoitusrahasto OP-Metsänomistaja. Se on jatkuvasti auki oleva rahasto, johon voi puolivuosittain tehdä merkintöjä.
Kilpailijoiden rahastot ovat kommandiittiyhtiötyyppisiä suljettavia rahastoja.
OP-Metsänomistajan ensimmäisen osuuden minimisumma on 10 000 euroa. Sen jälkeen voi merkitä pienempiä summia ilman rajoitusta.
Rahastolla on metsää UPM:ltä ostetut 3 500 hehtaaria.
OP-Metsänomistajan kasvutavoitteet ovat kovat.
”Tavoitteena on olla mukana vuosittain metsäkiinteistömarkkinoilla 30–40 miljoonalla eurolla”, sanoo rahaston salkunhoitaja Tapio Tilli.
Ensimmäisenä Suomesta metsää hankki pääomarahasto Dasos Timberland Fund I, joka osti vuonna 2010 UPM:ltä noin 5 800 hehtaaria ja pari vuotta myöhemmin 2 500 hehtaaria lisää.
Dasosin metsärahastot on rekisteröity verotuksellisista syistä Luxemburgiin. Suursijoittajille tarkoitettujen rahastojen vähimmäissijoitukset ovat miljoonia euroja.
Sijoituksia ovat tehneet muun muassa työeläkeyhtiö Ilmarinen, teollisen yhteistyön rahasto Finnfund ja itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.
Luonnonvarakeskuksen tutkijat Esa-Jussi Viitala ja Jussi Leppänen kertovat Metsätieteen aikakauskirjassa (1/2014), kuinka Luxemburgin kautta on mahdollista saada merkittäviä verohyötyjä konsernin sisäisten lainojen avulla.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
