Kokoomuksen kansanedustajalta villi ehdotus ennallistamisesta: ”Itä-Suomessa turvemaiden vettäminen olisi turvallisuuspoliittisesti tehokas toimi”
Kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä (kok.) mukaan ennallistamisasetuksen toimeenpanossa pitäisi huomioida myös rajaturvallisuus.
Kuvassa ennallistettua suota Pieksämäellä. Ennallistaminen nostaa suoveden pinnan takaisin alkuperäiselle tasolle. Kuva: Petteri KivimäkiDramaattisten käänteiden jälkeen vahvistettu ennallistamisasetus hyväksyttiin EU:n neuvostossa kesäkuussa. Ennallistamisasetus astuu voimaan jo tänä kesänä, minkä jälkeen jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa laatia kansallinen ennallistamissuunnitelma.
Hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä vaatii tänään julkaisemassaan tiedotteessa ennallistamistoimilta tehokkuutta ja vaikuttavuutta.
Aalto-Setälän tulokulma asetukseen on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä hänen hallitukselle tekemänsä esityksen pääpaino on ”itärajan taktisessa ennallistamisessa”.
”Maankäytön aiheuttamat päästöt ovat Suomen ilmastotavoitteiden vaikein rasti. Suhteellisen tehokas keino tässä työssä olisi soiden ennallistaminen, johon on järkevää keskittyä. Itä-Suomessa turvemaiden vettäminen olisi myös turvallisuuspoliittisesti tehokas toimi”, Aalto-Setälä selittää esitystään.
Hänen mukaansa soita ennallistamalla voitaisiin säästää myös suuria summia rahaa. Lisäksi Aalto-Setälä vaatii, että kansallisen toimeenpanon tulisi olla jo tehokkaaksi osoitettuja toimia vahvistavaa.
”Esimerkiksi Saaristomeri-ohjelma parantaa kaikkein saastuneimman merialueemme tilaa, Helmi-ohjelma vahvistaa heikentyneiden luontotyyppien elinvoimaa, Metso-ohjelma suojelee Etelä-Suomen metsiä. On tärkeää vahvistaa näitä jo tehokkaaksi osoitettuja toimia osana ennallistamissuunnitelmaa”, hän summaa.
Aalto-Setälä on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Hänet valittiin eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







