Muistonsa jää elämään
Kun kansanedustaja kesken kauden poistuu eduskunnan vahvuudesta, ei hän heti paikalla olemattomiin haivu.Mikko Kärnä (kesk.) joutui olosuhteiden pakosta palaamaan Lappiin metsästäjäksi. Juuri ennen lähtöään hän teki aloitteen työtulovähennyksen korottamisesta Lapin, Kainuun ja Pohjois-Karjalan alueella.
Aloitteensa lähetekeskusteluun Kärnä ei enää saanut osallistua. Sijaiseksi ryhtynyt Jani Mäkelä (ps.) epäili aloitteen toteutumista, koska Kaakkois-Suomea ei mainita.
Valtiovarainvaliokuntaan Kärnän aloite tietysti hautautuu.
Puhemies Paula Risikko (kok.) huomioi 19 vuotta eduskunnassa istuneen Susanna Huovisen (sd.) lähdön kesken kauden siviiliin. Huovinen toivoi poliitikoilta parempaa yhteistyötä.
EU-parlamenttiin poistuva Mirja Vehkaperä (kesk.) korosti jäähyväisiksi yksityisteiden merkityksen ja valtionavun epäsuhtaa. Yksityisteiden varrella on puolen miljoonan vakiasukkaan lisäksi 200 000 kesämökkiä ja niitä pitkin kulkevat valtakunnalle elintärkeät puukuormat. Valtionapu on vain 15 miljoonaa vuodessa.
Jyrki Kasvi (vihr.) arveli vuoden 1963 yksityistielain uusimisen tulevan tosi tarpeeseen. Tieriitojen hän katsoi kuuluvan suomalaiseen tapakulttuuriin.
Martti Semi (vas.) suri kuntien tielautakuntien lopettamista. Pitäisi edelleen olla käräjäoikeuksia halvempia tieriitojen ratkaisijoita.
Lukiolain uudistus kertoi kesken kauden tulleiden edustajien sopeutuneen nopeasti. Vuolassanainen Pilvi Torsti (sd.) piti yleissivistävää koulutusta parhaana lääkkeenä verkkopopulismia ja valeuutisia vastaan.
Hivenen kokeneempi Li Andersson (vas.) murahteli, että ainereaali vie kehitystä toiseen suuntaan. Tauolta palannut rehtori Raija Vahasalo (kok.) pelkäsi, että lukio- ja ammatillisen koulutuksen samanaikainen valmistelu tuottaa mössöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

