Luvassa aurinkoisia poutapäiviä – keväiset lämpötilalukemat antavat kuitenkin odottaa itseään
Lähipäivien aikana aurinkoista poutasäätä esiintyy monin paikoin. Lämpötilalukemat jäävät kuitenkin päivisinkin nollan tuntumaan jopa maan eteläosassa ja öisin pakkanen on kireää.Lauantai on viikonlopun päivistä se aurinkoisin ja poutaisin. Lähinnä Pohjois-Lapissa ja maan itäosassa voi pilvisyys olla paikoin runsaampaa. Sunnuntai on erityisesti lännessä lauantain tavoin aurinkoinen poutapäivä. Idässä ja paikoin maan eteläosassa pilvisyys on laajalti runsasta. Sunnuntaina myös tuuli voi maan itäosassa olla navakkaa. Uusi viikko alkaa näillä näkymin vastaavasti laajalti aurinkoisissa tunnelmissa koko maassa.
Vaikka aurinkoa näkyykin lähipäivien aikana paljon, keväisiä lämpötiloja ei vielä ole näkyvissä. Lähinnä etelässä ja lännessä Vaasan eteläpuolella voi lämpötila nousta plussan puolelle päivisin. Muualla, pohjoisinta Suomea myöden on pikkupakkasta. Öisin on reilusti pakkasta: pakkasta on laajalti koko maassa 10 astetta, maanantain vastaisena yönä pakkasta voi Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa olla jopa 20 astetta.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




