Yle: Kauriinmetsästäjät herättävät vastarintaa Hämeenlinnassa – suojelevat hautausmaata
Eläimet ovat aiheuttaneet vahinkoa hautausmaiden istutuksille yli kymmenen vuoden ajan.Hämeenlinnan seurakuntayhtymän antama lupa metsäkauriiden ja rusakoiden metsästykseen hautausmaalla herättää ristiriitaisia tunteita. Asiasta kertoo Yle.
Ylen haastattelema seurakuntavaltuutettu Sara Kaloinen pitää metsästystä hätäratkaisuna pitkään jatkuneeseen ja tiedostettuun ongelmaan.
Eläimet ovat Ylen mukaan aiheuttaneet vahinkoa hautausmaiden istutuksille jo yli kymmenen vuoden ajan.
Suomen riistakeskus on antanut poikkeusluvan metsästää Vuorentaan hautausmaalla Hämeenlinnassa kuusi metsäkaurista ja 20 rusakkoa. Harvinaisen luvan perusteena on hautaistutusten suojelu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

