TE: Suomen selluhankkeet voivat siirtyä
Kiinan talouden hyytyminen rajoittaa sellun kysyntää.Talouselämä kertoo analyysiyhtiö Goldman Sachsin järkyttäneen sijoittajia antamalla UPM:n osakkeille vahvan myyntisuosituksen. Yhtiön mukaan sellun suhdanteet ovat heikentyneet Kiinan talouden vaikeuksien vuoksi.
Vaikka ennuste on mahdollisesti liian pessimistinen, ylitarjonta uhkaa sellun markkinoita.
”Markkinaperusteisesti on mahdollista, että 2020-luvun alkuun ajoitettuja hankkeita siirretään muutamalla vuodella eteenpäin”, TS:n haastattelema Pöyryn asiantuntija Satu Anttila arvioi.
TE:n mukaan Suomen selluhankkeiden riskejä pyritään minimoimaan sellutuotannon monipuolistamalla. Esimerkiksi Kemijärven sellutehdas tuottaisi pitkäkuituisen havukuidun lisäksi liukosellua ja mahdollisuutena on myös aivan uuden, Aalto-yliopistossa kehitetyn mikrokiteisen sellun tuottaminen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

