Maallikko pöyhii oikeusasioita
”Otan tämän työnä, en sen kummemmin ole sitä pohtinut”, sanoo kymenlaaksolainen Jari Lindström oikeusministerin pestistään.
Toinen ministerinsalkku tuli hänelle perussuomalaisten puheenjohtajalta Timo Soinilta yllätyksenä ja muutaman sekunnin viiveellä: sitten olisi vielä tällainen…
Lindström tekee noin kolme päivää viikossa töitä oikeusministeriön puolella, kaksi päivää työ- ja elinkeinoministeriössä.
”Onhan siinä opettelemista, mutta minut on otettu hyvin vastaan myös oikeusministeriössä, kaikki neuvovat ja opastavat todella ystävällisesti.”
”Toisaalta kansalaisilta on tullut paljon palautetta, että voi olla hyväkin, että on niin sanotusti maallikko sitä osastoa pöyhimässä”, Lindström kertoo.
Paperitehtailta hänellä on 20 vuoden työkokemus. Kemian laborantiksi hän valmistui samoihin aikoihin, kun pääsi eduskuntaan vuonna 2011.
”Joku voi sanoa, että sehän on vain ammattikoulutusta, mutta ei se kemia maailman helpoimpia asioita ole.”
Pöyhimistä oikeuspuolella riittää. Asialistalla ovat uhrin aseman parantaminen, rangaistusasteikon laajentamisen tarkastelu sekä se, miten esimerkiksi talousrikoksista ja henkirikoksista saatavat rangaistukset ovat suhteessa toisiinsa.
”Oma kärkihankkeeni liittyy vakuutusoikeusasioihin. Yksi lääkäri tai useampikin on voinut sanoa ihmiselle, että olet työkyvytön ja sinun pitää päästä työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta vakuutusyhtiön lääkäri sanoo, että et olekaan. Tuon asian kanssa tappelevia ihmisiä on kymmeniätuhansia.”
Riitta Ryynänen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
