Puheloinen: Armeijasta ei saa irti enempää säästöjä
Puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen mielestä armeija on tehnyt osansa valtiontalouden säästötoimissa. Naton jäsenyys ei ratkaise puolustusvoimien rahoitusvaikeuksia, mutta Pohjoismainen yhteistyö voisi tuoda säästöjä, hän sanoo.Armeijan säästöissä on tultu Puolustusvoimain komentaja Ari Puheloisen mukaan tien päähän. Puheloinen luetteli maanpuolustuskurssin avajaisissa armeijaan kohdistuvia supistuksia.
Tulevina vuosina sodan ajan henkilöstömäärä vähenee 35 prosenttia. Varusmiesten ikäluokat pienevät kymmenyksellä.
Armeijan palkkalistoilta vähennetään noin 2 100 tehtävää – osa luonnollisen poistuman ja osa irtisanomisten kautta. Ylintä johtoakin karsitaan, 31 kenraalin joukosta vähennetään kolme.
”Enempää kuin edellä olen kuvannut, ei organisaatiosta voi enää ottaa irti”, hän tiivisti.
Tulevien vähennysten ohella armeijan budjettia on jo leikattu noin kymmenyksellä. Puheloisen mielestä ”vakavana huolenaiheina” ovat vuoden 2015 jälkeiset puolustusmäärärahat.
”Puolustusmateriaaliin jäävä rahoitusosuus on auttamattomasti riittämätön puolustusvoimien tehtäviin nähden”, hän totesi.
Komentaja toisti, että ilman rahoituksen tasokorotuksia ”vuosikymmenen lopulla Suomella ei enää ole uskottavaa sotilaallista puolustuskykyä.” Saman näkemyksen hän nosti esiin syksyllä 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon uudistamisen yhteydessä.
Naton jäsenyys ei ratkaisisi Puheloisen mielestä rahoitusvaikeuksia. Puheloisen mielestä yhteistyö kannattaa, vaikka mainittua rahoitusongelmaa ei olisikaan. Luontevinta olisikin Suomen ja Ruotsin välinen yhteistyö.
”Yhteistyön tuloksena voidaan toimia yhdessä paremmin ja taloudellisemmin. Voidaan säästää kustannuksissa, mutta niitä ei pidä odottaa kaikista projekteista. On myös mahdollista löytää tukea ja täydennystä kummankin maan puolustusvoimien suorituskyvyille.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

