Varoitus kesärenkaista: Lumisateet pyyhkäisevät Suomen ylitse ‒ kahteenkin otteeseen
Ensimmäinen lumisadealue saapuu tänään illemmalla Pohjanmaan seuduille ja Länsi-Suomeen, seuraava jo lauantaina. Kesärenkaiden kanssa ei liikenteeseen kannata yöllä ja perjantaiaamuna lähteä.
Kesärenkailla ei nyt kannata lähteä liikenteeseen, sillä odotettavissa on lunta. Kuva: Jarkko SirkiäVielä tänään torstaina päivä on laajalti poutainen ja suuressa osassa maata varsin aurinkoinenkin. Pilvisyys lisääntyy vähitellen lännestä alkaen, ja ensimmäiset lumisateet saapuvat Vaasan seudulle myöhään iltapäivällä. Ajokeli muuttuu lumisateen myötä melko nopeasti huonoksi tai jopa erittäin huonoksi.
Illan ja yön aikana sadealue liikkuu maan etelä- ja keskiosan yli itään, ja sää poutaantuu perjantai-iltaan mennessä. Lunta kertyy laajalti 2-8 senttimetriä, eniten ehkä lännessä. Pohjoisessa lumisade on kuuroluonteisempaa, lumisade jää myös määrältään vähäisemmäksi kuin etelässä.
Perjantaina illalla sekä lauantaiyönä sää on vaihteeksi taas poutaisempaa ja selkeämpää, kunnes lauantaipäivänä lännestä saapuu jo seuraava lumisadealue. Tältä osin ennuste on jo jonkin verran epävarmempi - lunta kertyy etelään vähän vähemmän kuin perjantaiyönä- ja -aamuna, pohjoiseen toisaalta hieman enemmän.
Lämpötilat ovat alkuun varsin viileissä lukemissa. Päivälämpötila vaihtelee etelän noin +3 asteesta Pohjois-Lapin reiluun 5 pakkasasteeseen, öisin pakkasta on koko maassa. Viikonloppuna sää on lämpenemässä selvästi lännestä alkaen, sunnuntaina päästäneen jo laajemmin yli +10 asteen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
