Ukraina valmistautui jouluun laajojen sähkökatkosten keskellä
Iskujen vuoksi tuhannet ihmiset eivät pysty lämmittämään kotejaan. Sään on ennustettu kylmenevän jouluksi.
Ukrainan yleisesikunta sanoi tiistaina, että ukrainalaisjoukot ovat vetäytyneet maan itäosissa sijaitsevasta Siverskin kaupungista. LEHTIKUVA / AFP.Ukrainassa useat alueet kärsivät sähkökatkoista aatonaattona, kun Venäjä hyökkäsi edellisyönä jälleen ohjuksilla ja drooneilla.
Venäjän iskut katkaisivat lämmityksen tuhansien ihmisten kodeista. Ukrainassa lämpötilat olivat nollan pinnassa ja jouluksi on ennustettu kylmempää säätä.
Ainakin kolme ihmistä kuoli ja useita loukkaantui eri puolilla maata. Yksi kuolleista oli 4-vuotias tyttö, jonka asuintaloon osui venäläinen drooni.
Ukrainan ilmavoimien mukaan Venäjä hyökkäsi yli 600 droonilla ja lähemmäs 40 ohjuksella.
Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan iskut osoittivat, ettei Venäjä aio pysäyttää hyökkäystä, vaikka neuvottelut jatkuvat.
”Tällainen hyökkäys juuri ennen joulua, kun ihmiset haluaisivat vain olla rauhassa ja turvassa kodeissaan perheidensä kanssa”, Zelenskyi sanoi.
Dolhatshovan oppilaat eivät pysty katkojen takia opiskelemaan verkkokursseilla.
Etenkin Mustanmeren rannalla sijaitseva Odessan satamakaupunki on kärsinyt Venäjän kiihtyneistä ilmaiskuista. Ukrainan viranomaisten mukaan Venäjä yrittää tehdä merikuljetukset kaupungista ja sitä ympäröivältä alueelta mahdottomiksi.
Jopa seitsemän päivän mittaisista sähkökatkoista on tullut Odessassa tavanomaisia, kertoo AFP:lle Anastasija Kulakivska, jolla on kaupungissa kauneushoitola.
”Silloin talo kylmenee hyvin nopeasti”, hän kertoi.
Kulakivska yrittää täyttää perheensä tarpeet omalla sähkögeneraattorilla.
Odessassa matematiikkaa opettava Olena Dolhatshova kertoi AFP:lle, että hän joutuu käyttämään kynttilöitä.
”Hyökkäyksiä on joka viikko. Sähköt saadaan palautettua, mutta sitten kaikki aikataulumme romahtavat jälleen ja jäämme uudelleen ilman sähköä, ilman vakautta, ja istumme pimeässä kaksi kolme päivää. Se on hyvin vaikeaa”, hän sanoi.
Dolhatshovan oppilaat eivät pysty katkojen takia opiskelemaan verkkokursseilla.
”Kaikesta huolimatta me jatkamme työtämme ja opetusta. Me emme luovuta”, hän sanoi.
Venäjä sanoi vallanneensa kaupungin lähes kaksi viikkoa sitten.
Ukrainan yleisesikunta sanoi tiistaina, että ukrainalaisjoukot ovat vetäytyneet maan itäosissa sijaitsevasta Siverskin kaupungista.
Ukrainan asevoimat ilmoitti vetäytyneensä alueelta varmistaakseen sotilaidensa turvallisuuden ja säilyttääkseen joukkojensa taistelukyvyn.
Yleisesikunnan mukaan ukrainalaisjoukot kävivät edelleen taisteluita Siverskin ympäristössä ja kaupunki oli edelleen Ukrainan tulenkantaman sisällä.
Venäjä sanoi vallanneensa kaupungin lähes kaksi viikkoa sitten.
Ukraina teki vuorostaan drooni-iskun Stavrolenin petrokemian tehtaalle Etelä-Venäjällä, uutisoi ukrainalaismedia Kyiv Independent varhain tiistaina.
Ukraina ei tiistaina kommentoinut iskua, eikä tuhojen laajuus ollut selvillä, mutta iskun kerrottiin aiheuttaneen räjähdyksiä ja tulipalon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

