Pätkätöistä maidontuottajaksi
”Ei mitään katumista”, sanoo 56-vuotias Henry Åkerlund päätymisestään maidontuottajaksi. ”Kun karja on pieni, kaikki täytyy tehdä viimeisen päälle hyvin.” Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoLOIMAA (MT)
Elämän ruuhkavuodet alkavat olla alastarolaisella maitotilalla takanapäin. Henry Åkerlundin ja Merja Vartian kaikki viisi lasta ovat lentäneet pesästä.
”Onneksi lapset ovat päässeet hyviin töihin”, Henry Åkerlund kertoo. Tytär Irja Vartia on vapaapäivänään käymässä kotona.
”Olen ylpeä siitä, että olen puoliksi mustalainen. Ei kukaan meinaa sitä heti uskoa”, 23-vuotias kokki kertoo.
Nykyään puhutaan romaneista eikä mustalaisista. Sanavalinta ei ole isän mielestä niin olennainen kuin äänensävy, jolla sana sanotaan.
Tilan parsinavetassa on 16 lypsävää ja nuori karja päälle. Ayrshiren joukossa on myös suomalaista alkuperäisrotua länsisuomenkarjaa.
”Kun karja on pieni, kaikki täytyy tehdä viimeisen päälle hyvin. Merja harjailee ja pesee eläimiä joka päivä”, Åkerlund kertoo.
”Kannattavuutta on yritetty pitää yllä mahdollisimman pienin kustannuksin, mutta niin, ettei tingitä väärissä paikoissa”, Merja Vartia täydentää.
Tuotanto on melkein luomua. Rehu saadaan valtaosin omilta pelloilta, joita on raivattu lisää.
Työnjako tilalla on selkeä. ”Minä teen peltohommat ja navettahommat tehdään yhdessä”, Åkerlund kertoo. Miehen sarkaa on myös klapien teko ja keittiöpuolella liharuokien kokkaus.
Pariskunta löysi toisensa, kun Åkerlund tuli taloon töihin.
”Tulin tänne 18-vuotiaana nuorena miehenä ja sille tielle sitten jäin.”
Aiempaa kokemusta maataloustöistä ei ollut. ”Töitä joutui katsomalla opettelemaan. Meitä tuli tänne silloin kaksi kaveria. Toinen oli ollut täällä ennenkin töissä.”
Åkerlund oli Helsingissä asuessaan saanut tuntumaa siihen, miten vaikeaa työn saanti voi romanille olla. Hän itsekin onnistui saamaan vain pätkätöitä.
Kenestä tahansa ei tule maanviljelijää tekemälläkään. Åkerlund arvelee, että rohkeus oli hänen vahvuutensa.
”Tärkeintähän ihmiselle on rohkeus ryhtyä hommiin vaan.”
Åkerlund toimi useita vuosia kyläyhdistyksessä ja sen näytelmäryhmässä. Helppoa ei yhteisöön pääsy ollut.
”Vaikka olisi valkolainenkin, täällä kestää kauan päästä yhteisöön mukaan.”
Ennakkoluuloja romania kohtaan saattoi alkuun olla, mutta sellaisia ei pariskunta halua muistella. Nykyään kylällä kuulee puhuttavan tuttavallisesti ”meidän Henkasta”.
Talon edellisestä isännästä, agronomi Tauno I. Vartiasta Åkerlundilla on vain hyviä muistoja. ”Eivät maalaiset ole niin jyrkkiä kannoissaan kuin kaupunkilaiset.”
Vartia oli kokoomuksen kansanedustaja, joka nuorempana työskenteli Maaseudun Tulevaisuuden toimittajana. Kolumnistina hän kirjoitti nimimerkillä Savisaapas.
Romanikulttuurissa on Åkerlundin mielestä paljonkin vaalimisen arvoista, esimerkiksi vanhempien ihmisten kunnioittaminen.
Sukulaisten hautajaisiin ja juhliin hän pukeutuu perinteisesti. Diagonaalihousut ja saappaat ovat olleet valkolaisenkin päällä, kun asua tarvittiin kyläyhdistyksen laulunäytelmässä.
Åkerlund muistelee lapsuuttaan hyvillä mielin.
”Meillä oli ihan rauhallista eloa, vaikka monessa paikassa asuttiin ja välillä oli varmaan tiukkaakin. Kun aika usein joutui vaihtamaan koulua, vähän heikoksi jäi sitten se koulusta saatu tieto ja taito.”
”Minun lapsuudessani oli harvinaista, että romani meni lukioon asti”, Åkerlund kertoo. Nyt hänen nuorin poikansa on ylioppilas.
Åkerlund asui lapsena isän kotiseudulla Pohjois-Karjalassa. Isä lihotti hevosia ja myi niitä Ilomantsin suurille savotoille. ”Joskus hän teki luutia ja kävi niitä myymässä, kun ei muuta ollut.”
Isä jäi lopulta Helsingissä eläkkeelle rakennusmiehen töistä tapaturman johdosta.
Isältään Åkerlund oppi, miten paljon oma käytös vaikuttaa muiden ihmisten suhtautumiseen. ”Isä pärjäsi valtaväestön kanssa hyvin eikä minuakaan koulussa kiusattu.”
Åkerlund on huolissaan huumeiden leviämisestä. ”Huumeita liikkuu romanien kuten valtaväestönkin keskuudessa. Se on aika pelottavaa.”
Romaniväestön hyvinvointia edistäisi Åkerlundin mielestä parhaiten työn saannin helpottaminen.
”Kyllä mustalainen pystyy tekemään mitä vain työtä siinä kuin joku muukin. Itse olen tehnyt tätä työtä yli kolmekymmentä vuotta.”
TARJA HALLA
Sana-
valinta
ei ole niin olennainen kuin
äänensävy, jolla sana sanotaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
