Guardia Nueva soi kansainvälisesti
”Nuori kaarti” Guardia Nueva koostuu Keski-Pohjanmaalla koulutuksensa saaneista ammattimuusikoista, joilta löytyy niin klassisen kuin kansanmusiikin kokemusta. Takanurkassa mustassa poolopaidassa orkesterinjohtaja Raimo Vertainen. Esko Keski-Vähälä Kuva: Viestilehtien arkistoKOKKOLA
Viulujen ääni kasvaa fortissimoon ja siivittää tutut sävelet ”aikain taa”. Tämä on se hetki, jolloin arki unohtuu.
Hymni rakkaudelle kuulostaa maallikosta jo täydelliseltä, vaikka harjoituksissa ei olekaan Arja Korisevaa punaisessa iltapuvussaan.
Orkesterinjohtaja Raimo Vertainen ei silti ole vielä aivan tyytyväinen loppuhuipennukseen.
Hän haluaa antaa parasta Guardia Nuevan yleisölle.
”Hyvän musiikin tekeminen vaatii myös viihdetyylissä todellista paneutumista. Tarkoitus on, että teemme kaiken omalla tavallamme mahdollisimman korkeatasoisesti.”
Isot viihdeorkesterit ovat Suomessa harvinainen ilmiö. Vertainen ei silti pelännyt haaveilla suuria: hänen aloitteestaan syntyi Kokkolaan peräti 16-henkinen Guardia Nueva.
”Tottakai se oli villi idea luoda näin valtava orkesteri, varsinkin sellaisena aikana, jolloin duoa tai trioa pidettiin riittävänä kokoonpanona”, määrätietoinen ideanikkari myöntää.
”Isolla orkesterilla pystyy kuitenkin tekemään niin paljon enemmän.”
Suomen suurin maitopitäjä kuulostaa erikoiselta kotipaikalta orkesterille. Ei silti ole mikään ihme, että Guardia Nueva syntyi juuri Keski-Pohjanmaalla, jossa pelimanniperinne ja korkeatasoinen musiikkikoulutus elävät vahvana.
”Soittajat ovat Keski-Pohjanmaan konservatorion, ammattikorkeakoulun tai Kaustisen kansanmusiikkilukion kasvatteja, joten olemme sidoksissa ihan fyysisestikin tänne.”
Astor Piazzolan sävellyksillä aloittanut Guardia Nueva on onnistunut luomaan kudelman, jossa suomalainen ja argentiinalainen tango sekä kotimainen ja kansainvälinen viihdemusiikki soivat saumattomasti yhteen.
Orkesterilla on myös kirkkokonsertteihin soveltuvaa ohjelmistoa.
”Monimuotoisuus on tärkeää. Tango- ja viihdeorkesteri on lähinnä oikea sanayhdistelmä kuvastamaan meitä.”
Ikivihreät saavat uutta eloa nuoren orkesterin käsittelyssä. Jukka Kuoppamäen Sininen ja valkoinen yllättää tulisena tangona, ja Leif Wagerin tunnetuksi tekemästä Romanssista löytyy Jaakko Kuusiston sovittamaa jazztunnelmaa.
”Sovitukset ovat meidän tavaramerkkimme, niitä mietitään kuukausia ja harjoitellaan pitkään”, Vertainen vahvistaa.
”Mitään ei ole valmiina, vaan tälle kokoonpanolle kaikki on sovitettava erikseen.”
Kahdentoista vuoden aikana Guardia Nuevan solisteina on vieraillut Suomen ykkösnimiä Jari Sillanpäästä Johanna Rusasen kaltaisiin oopperatähtiin.
Läpimurtona voi pitää TV2:n Estradilla-sarjassa nähtyjä konsertteja sekä Helsingin Musiikkitalon loppuunmyytyä Intohimojen iltaa, joka saa jatkoa 16. maaliskuuta.
Ikimuistoinen elämys oli myös orkesterin vierailu Argentiinaan vuonna 2004, mikä toi paljon kiitosta tangon kotimaassa.
”Soitimme suorassa lähetyksessä Radio Nacionalin sadalle miljoonalle kuuntelijalle. Piazzolan työtoveri, runoilija Horacio Ferrer kuuli myös meitä kaksi kertaa.”
Guardia Nueva astuu kotiyleisön eteen Kokkolan Talviharmonikka -festivaalilla, jossa julkaistaan myös viime syksyn Suomen-kiertueesta tehty livelevy.
Tulevaisuuden tavoitteena on tehdä ainutlaatuista orkesteria paremmin tunnetuksi myös ulkomailla.
”Berliinin Filharmonia olisi ihan kiva paikka konsertoida”, Vertainen virnistää.
Orkesterin isä tietää kokemuksesta, että ”mahdotonkin” voi onnistua.
”La Guardia Nuevasta on jo tullut keskipohjalainen menestystarina, josta kannattaa olla ylpeä.”
HENNA VAINIO
Suuri Viihdekonsertti la 23.2.
klo 15 ja klo 19 Kokkolan Snellman-salissa. Solisteina Arja Koriseva,
Tomi Metsäketo, Sami Heinonen ja Jonna Pirttijoki.
Kokkolan Talviharmonikka 17.–24.2. Ohjelmassa esimerkiksi Haitari-
hiihto sekä harmonikkalegenda Richard Gallianon ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin konsertti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
