Mycoplasma bovis
Mycoplasma bovis -bakteeri
on maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä
välittömästi ilmoitettava,
valvottava eläintauti, jonka
vastustaminen on
elinkeinon vastuulla.
Tartunta on käytännössä
mahdoton hävittää eläinpopulaatiosta, johon se on
levinnyt. Tehokkaita
rokotteita ei ole käytössä,
ja bakteeri kehittyy
helposti antibiooteille vastustuskykyiseksi.
Hengitystietulehdusten
lisäksi aiheuttaa nivel-, korva-,
silmä - ja aivokalvontulehdusta
sekä luomisia ja utaretulehdusta.
Esiintyy usein yhdessä
muiden hengitystietaudinaiheuttajien kanssa.
Tartunta on usein oireeton.
Leviää toiselle oireettomien
tartuntaa kantavien
kantajaeläinten
välityksellä.
Hengitystietulehduksen
hoito on suomalaisissa vasikka-
ja lihanauta-kasvattamoissa tärkein syy antibioottien
käytölle.
Euroopassa M. boviksen on arvioitu aiheuttavan 25–33
prosenttia vasikoiden keuhkotulehduksista.
Ei tartu ihmiseen. Ei aiheuta muutoksia lihaan tai maitoon.
Eläinten tuonnissa
noudatettava Eläintautien
torjuntayhdistyksen ohjeita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
