Kansalainen, viranomainen ja sähköposti
Erityistuen piiriin kuuluvan ekaluokkalaisen vanhempina huomasimme lapsemme neljä oppituntia sisältävän kokonaiskoulupäivän yllättäen venyneen kahdeksaan tuntiin viime elokuun lopussa koulukuljetusten muutosten takia.
Tiedustelimme asiaa sähköpostitse kolme kertaa kaupungin päättäviltä viranhaltijoilta. Saamiemme vastauksien mukaan taukotoiminta on osa koulupäivää, jolloin kuljetusaika ei ylity.
Ennen viimeistä tiedustelua
keskustelin aluehallintoviraston (avi) opetustoimen ylitarkastajan kanssa koulun tavasta venyttää kuljetusaikaa taukotoiminnalla. Kolmannella kerralla saimme samalta kaupungin viranhaltijalta vastauksen, jonka mukaan – käytyään keskustelun samaisen ylitarkastajan kanssa – kaupungin menettely asiassa täyttää lain vaatimukset myös avin mukaan.
Kouvolan kaupungin viranhaltija lähetti vinon pinon paperia aviin osoittaakseen hallintokantelumme koulukuljetusten järjestämisestä, taukotoiminnan käytöstä kuljetusajan venyttämiseen ja viranhaltijoiden toiminnasta perusteettomaksi.
Vasta täydennyskehotuksen jälkeen hän toimitti Joustava koulupäivä -kokeilua koskevan luvan. Luvasta ilmenee, ettei koululla ollut oikeutta ylittää asetuksessa säädettyä viiden tunnin enimmäisaikaa.
Saimme siis meille myönteisen päätöksen kesäkuun alussa yhdeksän kuukauden odottelun jälkeen. Samassa päätöksessä avi ilmoitti, ettei ota kantaa yksittäisiin sähköposteihin.
Vein viranhaltijan toiminnan eduskunnan oikeusasiamiehen arvioitavaksi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen sijainen ilmoitti, ettei ole aihetta epäillä tahallista lainvastaista menettelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä. Hänen mielestään
riittää, kun avi päätöksessään kiinnittää viranhaltijoiden huomiota oppilaan työpäivän ja kuljetuksen ajallisten rajoitusten noudattamiseen.
Kilpailuvirasto käytti aikanaan toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan välisiä sähköposteja todisteena määrätessään Valiolle sakkoja kilpailulain rikkomisesta.
Edellisten esimerkkien perusteelle viranomaisille näyttäisi olevan luontevampaa
tutkia kansalaisten kuin viranomaisten toimintaa. Sähköpostin painoarvo kansalaisen toiminnan arvioinnissa on huomattavasti suurempi kuin viranomaisen toiminnan
arvioinnissa.
Johtopäätöksenä voisi ajatella tapausta, jossa viranomainen ajaa ylinopeutta ja jää peltipoliisin tallenteeseen. Tallennetta ei kuitenkaan voi käyttää todistuksena hänen tahallisesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vaan hänelle lähetetään kehotus tiekohtaisen nopeusrajoituksen noudattamiseen.
Arlalla monikansallisena ja kuusi kertaa Valion kokoisena yrityksenä on resursseja saada viranomaiset huolehtimaan etujensa toteutumisesta.
Avin päätöksestä ei voi valittaa, ja eduskunnan oikeusasiamies toimii harkintansa mukaan, niinpä meille pienen
koululaisen vanhempina yhdessä muiden kansalaisten kanssa jää oikeus kustantaa viranomaisten toiminta veronmaksun kautta. Tähän on meidän tyytyminen.
Tarmo Niemi
Kouvola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
