Luomun kysyntä innoittanut perustamaan erikoiskauppoja
Luomukauppojen määrä on kasvanut kuluneen 10 vuoden aikana roimasti. Luomuruuasta vajaa viidennes myydään muualla kuin ketjuihin kuuluvissa päivittäistavarakaupoissa.
Tavanomaisesti tuotetun ruuan vastaava osuus on viitisen prosenttia.
Merkittävä määrä ei hahmotu kokonaisuudeksi, sillä luomukaupan kenttä on erittäin pirstaleinen. Ketjuihin kuuluvia luomua myyviä kauppoja ovat lähinnä Ruohonjuuri ja Punnitse ja säästä.
Luomuun erikoistuneita myymälöitä on perustettu, koska markkinoilla on ollut tilaa ja toisaalta luomutuotteiden puutteeseen turhautuneet ovat aloittaneet yritystoiminnan, selittää luomuasiantuntija Marika Auersalmi Mabio Oy:stä.
Lähiruuan suosio on entisestään lisännyt kysyntää.
Hyvä kysyntä ja oma innostus eivät riitä pitämään toimintaa kannattavana, jos kauppiastaidoissa on puutteita.
”Ei riitä, että tuntee luomun. Pitää osata johtaa liikettä, hoitaa kirjanpitoa, markkinoida ja sopeuttaa oma tekeminen käytettävissä oleviin resursseihin”, Auersalmi muistuttaa.
Kaupan sijaintia ei koskaan voi aliarvioida. Tämä pätee myös luomuun.
Onnistunut sijainti ei tarkoita samaa kuin liikepaikka kaupungin keskustassa. Keskeisinkään paikka ei auta, ellei asiakkaita osata palvella eikä valikoima vastaa kuluttajien toiveita.
”Hyvä asiakaspalvelu on asiakkaan arvostamaa ja kauppiaalle tuottavaa. Erikoiskaupan ainoa mahdollisuus on olla tässä ylivertainen kilpailijoihin verrattuna.”
Asiakas kaipaa aitoja kokemuksia: ihmisten kohtaamista, makuja, tuoksuja ja tunteita. Kaipuuseen voi vastata esimerkiksi järjestämällä tuottajien tai esittelijöiden vierailuja myymälässä.
Myymälän huolellisesti suunniteltu ulkoasu on osa hyvää asiakaspalvelua, Auersalmi painottaa.
Kauppiaan on kehitettävä tuotevalikoimaansa jatkuvasti. Ei riitä, että se on kerran mietitty myymälää perustettaessa, sen pitää elää asiakkaiden toiveiden mukaan.
”On huomattava piilotoiveet, trendit lehtien sivuilta ja seurattava Facebookin keskusteluja”, Auersalmi vinkkaa.
Hän muistuttaa, ettei ole olemassa keskimääräistä luomukuluttajaa. Luomutuotteita ostavien kirjo on aivan samanlainen kuin minkä tahansa asiakasjoukon.
Osa ostaa tuotteita tiettyä tarkoitusta varten. Toiset puolestaan haluavat helppoa elämää eli kaiken tarvitsemansa samasta paikasta.
”Luomukauppiaan on syytä muistaa, että myytävät tuotteet eivät saa olla kohtuuttoman paljon kalliimpia kuin marketin vastaavat.” MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
