Satamaitoa kauppoihin muiden pakkaamana
Satamaidon meijerin tuotanto Porissa ajettiin viime keskiviikkona alas listeriaepäilyn vuoksi.
Maidonkeräily tiloilta on jatkunut koko ajan normaalisti. Maito kuljetetaan Maitokolmion ja Juustoportin meijereihin, joissa sitä pakataan Satamaidon pakkauksiin.
Ensimmäiset pakkaukset saatiin tauon jälkeen kauppoihin perjantaina, Satamaidon toimitusjohtaja Jarmo Oksman kertoo.
Moni kauppa oli kuitenkin jo ehtinyt tilata maitoa muualta.
Tuotannon alasajo ja bakteeriepäily panevat pienen meijerin koville. Kuluttajien palaute kuitenkin lämmittää mieltä.
”Positiivista palautetta on tullut, laadunvalvontaamme luotetaan”, Oksman sanoo.
Satamaidon keskiviikkona pikatestissä löydetyn listeriaepäilyn tutkimukset jatkuivat sunnuntai-iltaan.
MT:n mennessä painoon bakteeria ei vielä ollut löytynyt tuotantolaitoksesta otetuista tuotteiden viljelynäytteistä eikä takaisin vedetyistä eristä.
Oksman toivoo, että testieriä päästäisiin tekemään viikon puolivälin jälkeen.
”Toivotaan parasta, mutta on liian aikaista sanoa mitään varmaa.”
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
