Bioenergia-ala kiittelee professoreita
Bioenergia-alan etujärjestö pitää professoriryhmän raporttia kotimaisen energian tuotannon lisäämisestä tervetulleena.
”Omien luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen tukeutuva energiapolitiikka synnyttäisi uusia työpaikkoja ja vahvistaisi kansantaloutta”, Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Jyrki Peisa sanoo järjestön tiedotteessa.
Bioenergia ry esittää, että uusiutuvan energian lisäämisellä pitäisi nostaa merkittävästi Suomen energiaomavaraisuutta. Suomi tuo yli kaksi kolmasosaa käyttämästään energiasta ulkomailta.
”Energiaomavaraisuuden määrätietoisella nostamisella eurot jäävät kotimaahan ja synnyttävät uusia työpaikkoja. Tämä on enemmän kuin tarpeen tilanteessa, jossa yli 300 000 suomalaista on vailla työtä ja joka kuudes valtion käyttämä euro on velkaeuro.”
Peisa harmittelee, että alaa koskeneet verojen kiristykset ja lyhytnäköiset tukileikkaukset synnyttävät epävarmuutta satojen miljoonien investointipäätöksiä harkitsevalle toimialalle.
Sähkön tuotannossa puuenergia on menettänyt asemaansa, ja lämmön tuotannossa kivihiilellä on korvattu kotimaista turvetta.
”Suunta on näiltä osin täysin väärä. Kotimaisen energian vaikeudet näkyvät jo nyt irtisanomisina ja yritysten lopettamisina.”
Peisa vaatii pikaisia korjaustoimia maaliskuun kehysriihessä.
Uutta kasvua tulisi hakea hänen mukaansa korvaamalla fossiilinen öljy kotimaisella energialla lämmityksessä ja liikenteessä.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
