Lomittajien uusi puheenjohtaja: Säästöt saavat riittää
Maatalouslomittajat ry:n uudeksi puheenjohtajaksi lauantaina valitun Ismo Hoskarin mukaan lomituksesta on jo säästetty muutamassa vuodessa jo 30–40 miljoonaa euroa. ”Nyt säästöt saavat riittää, hallituksen pitää luopua uudesta 20 miljoonan säästövaatimuksesta.”
30 vuotta vakituisena lomittajana toiminut Hoskari ihmettelee säästötavoitetta, joka vesi maaseudulta jopa 500 työpaikkaa.
”Lomituspalveluhenkilöstöä lyödään nyt kolmelta suunnalta: säästöillä sekä lomarahojen ja ylityökorvausten leikkauksella samaan aikaan kun viljelijä-yrittäjät vähenevät luontaisesti.”
Hoskarin mukaan säästöjä on kiristetty vuodesta 2011, jolloin tavoite oli viisi miljoonaa euroa, mutta todellinen säästö nousi 14,6 miljoonaan.
”Työllisyyden lisääminen on hallituksen tärkein hanke ja nyt työ maaseudulla vain vähenee. Lomitus on tärkeää myös viljelijöiden jaksamiselle.”
Lomittajien lauantain kokouksen julkilausuman mukaan hallituksen 20 miljoonan euron säästötavoitteista tulee luopua.
Jo tehtyjen säästöjen lisäksi Melan laskelmien mukaan yrittäjien vähentymisen on arvioitu tuovan noin 18 miljoonan euron säästöt vuonna 2016.
”Lomitus pitäisi ratkaista kiireellisesti viranomaisten järjestämänä julkisena palvelutuotantona”, julkilausumassa todetaan.
Kokous äänesti lauantaina puheenjohtajasta Kajaanissa. Hoskari sai 42 ääntä, Ari Ruokangas 31 ääntä ja Jarno Brandt 6 ääntä.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
