Maito elättää
Kainuussa ja Lapissa maito ja lypsykarjatiloilla tuotettu naudanliha kattavat lähes 90 prosenttia maatalouden myyntituloista. Koko maassa keskimäärin 42 prosenttia.
Valion Oulun meijeri ottaa vastaan noin 135 miljoonaa litraa maitoa vuodessa. Sitä tuo 100 kuorma-autoa. Koko Suomessa Valion meijereille maitoa rahtaa yhteensä 400 autoa.
Valioryhmään kuuluu 9 osuuskuntaa, joissa oli vuoden 2011 lopussa noin 8 500 maidontuottajaa. Yhteensä tuottajia oli Suomessa hiukan alle 10 000. Lapissa tuottajia oli noin 450. Määrä on puolittunut 10 vuodessa.
Valio tilitti omistajilleen viime vuonna 836 miljoonaa euroa. Suomeen jäävä rahasumma nousi yhteensä reilusti yli miljardin euron.
Maidontuotanto työllistää välittömästi tai välillisesti kymmeniätuhansia ihmisiä, erityisesti haja-asutusalueilla.
Arla vastaanottaa maitoa Suomessa noin 800 tilalta. Arla on tanskalaisten, ruotsalaisten ja saksalaisten maidontuottajien osuuskuntakonserni.
JOUKO RÖNKKÖ
Lähteet: Valio
Yritysvastuuraportti 2011,
Osuuskunta Pohjolan Maito,
Maaseudun Tulevaisuus,
Arlan vuosikertomus 2011
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
