Tuotantosidonnaisen tuen ehtoja voidaan muuttaa
Maa- ja metsätalousministeriö kuulee tuottajajärjestöjä muutostarpeista maalis–huhtikuussa. Tavoitteena on säilyttää nykyinen tuotanto.EU:n tuotantosidonnaisten nautaeläin-, lammas- ja vuohipalkkioiden sekä peltokasvipalkkion ehtoja on mahdollista muuttaa tänä vuonna tietyin edellytyksin, kertoo maa- ja metsätalousministeriö. Muutokset tulisivat voimaan vuodesta 2017 alkaen.
Ministeriö kuulee tuottajajärjestöjä muutostarpeista maalis–huhtikuussa järjestettävissä eri tuotantosuuntien kuulemistilaisuuksissa. Sellaiset muutostarpeet, joista päästään osapuolten kesken yhteisymmärrykseen, ilmoitetaan komissiolle elokuun alkuun mennessä.
Määrärahoja tuotantosidonnaisen tuen toimenpiteiden välillä on mahdollista siirtää vuosittain tietyin rajoituksin. Tämän mahdollistaa vuoden alussa voimaantullut asetusmuutos.
Määrärahojen siirtoa rajoittaa esimerkiksi yksikkötuen määrä, joka ei saa laskea alle komissiolle ilmoitetun. Toimenpiteitä ei saa myöskään mitätöidä. Tuotantosidonnaisten tukien järjestelmä Suomessa sisältää 22 eri toimenpidettä.
Suomessa varojen siirtomahdollisuus otetaan käyttöön vuodesta 2017 alkaen. Mahdollinen päätös varojen siirrosta tullaan tekemään vuosittain yhteisymmärryksessä tuottajajärjestöjen kanssa ennen tukien ensimmäistä maksuerää, ministeriöstä kerrotaan. Perustelu siirroille olisi varojen tehokkaampi kohdentaminen.
Tukea voitaisiin vähentää esimerkiksi tilanteessa, jossa tietyn sektorin tuotanto on lisääntynyt merkittävästi useampana perättäisenä vuotena ja ylittäisi komissiolle ilmoitetun viitevuoden tuotannonmäärän. Tuen tavoite olisi tällöin saavutettu eikä tuella olisi merkitystä tuotannon nykytason säilyttämisessä.
Tukea voitaisiin vähentää myös esimerkiksi tilanteessa, jossa tuotanto on vähentynyt voimakkaasti. Tällöin sovittu euromäärä jaettaisiin pienemmälle eläin- tai hehtaarimäärälle, ja yksikkötuki voisi nousta merkittävän korkeaksi. Asetusmuutos antaa tässä tilanteessa mahdollisuuden siirtää osan määrärahoista toiselle toimenpiteelle, jos havaitaan, että korkeakaan yksikkötuki ei kannusta tuottajia ylläpitämään nykyistä tuotannon tasoa. Näin tuotantosidonnaisen tuen vähäisiä resursseja voidaan kohdentaa tehokkaammin.
Määrärahojen siirtämisen mahdollistava komission delegoitu asetusmuutos antaa jäsenmaalle myös mahdollisuuden mukauttaa nykyisiä yksikkötukia siten, että tuotantosidonnainen tuki olisi eritasoinen eri suuruusluokan tiloille. Ministeriön mukaan Suomessa ei ole tarvetta ottaa tätä mahdollisuutta käyttöön.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

