Evans kaasutteli ylivoimaisesti Suomen MM-rallin voittoon – Suninen pettyi nelossijaansa: "Minun on oltava parempi kuljettaja"
Evans on MM-sarjassa tallitoverinsa Kalle Rovanperän takana toisena. Rovanperä keskeytti perjantaina rallin kärkipaikalta ja johtaa Evansia nyt 25 MM-pisteellä.Toyotan Elfyn Evans on voittanut Suomen MM-rallin toisen kerran urallaan. Walesilaiskuljettaja hallitsi kahta viimeistä ajopäivää mielin määrin ja kukisti Hyundain Thierry Neuvillen ylivoimaisesti 39,1 sekunnilla.
Keski-Suomessa Evans kaasutteli voittajaksi myös kaksi vuotta sitten. Tuolloin kisa ajettiin poikkeuksellisesti lokakuun alussa.
Evans on MM-sarjassa tallitoverinsa Kalle Rovanperän takana toisena. Rovanperä keskeytti perjantaina rallin kärkipaikalta ja johtaa Evansia nyt 25 MM-pisteellä.
Aika hieno viikonloppu, vaikka tietysti olen pahoillani Kallen keskeytyksestä. Autoa oli aivan fantastista ajaa – on suuri ilo olla ratin takana näillä teillä, Evans myhäili voittoseremoniassa.
Suomalaisittain kilpailu lässähti melkoisesti perjantaina, kun Rovanperän lisäksi myös Hyundain Esapekka Lappi joutui keskeyttämään. Hyundain Teemu Suninen sijoittui pääluokassa neljänneksi. Hän jäi kolmanneksi ajaneesta Toyotan Takamoto Katsutasta lopulta vain 4,3 sekuntia.
Tulos on sinänsä ihan hyvä, mutta olimme hieman hitaita sateessa ja liukkaissa oloissa. Olen hieman pettynyt – mutta meidän on vain valmistauduttava paremmin seuraaviin ralleihin, ja minun on oltava parempi kuljettaja, Suninen kertaili.
Ajopuuhiin väliaikaisesti palannut Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala oli kilpailussa viides ja otti yhden pisteen power stage -erikoiskokeella. Latvala jäi rallikärjen vauhdista tasaisesti, mutta paluukilpailu oli konkarille kaikkinensa riemukas tapahtuma.
Tämä on ollut mahtavaa, haluan kiittää Toyotaa tästä mahdollisuudesta. Juuri tällaisen power stagen halusimme, se oli täydellinen ajo ilman virheitä. Jopa Juho (Hänninen, kartanlukija) kertoi yllättyneensä tästä vauhdista. Aivan täydellinen viikonloppu, Latvala iloitsi leveästi hymyillen.
Evans kaasutteli power stagella täydet pisteet. Neuville oli toinen ja Suninen kolmas.
Myös WRC2-luokassa nähtiin suomalaisiloa, kun Sami Pajari ja kartanlukija Enni Mälkönen ottivat luokkavoiton. WRC2-voitto on kaksikolle uran ensimmäinen.
MM-kausi jatkuu kuukauden kuluttua, kun Kreikassa ajetaan legendaarinen Akropolis-ralli. Sen jälkeen kautta on jäljellä enää kolme kilpailua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

