vierasyliö Keskiluokkainen kiinalainen juttu
Rikas osa maailmaa on vuosikausia kuluttanut liikaa ja ottanut liikaa velkaa, pitäen pystyssä sellaisia juhlia, jotka olisi pitänyt lopettaa jo aikoja sitten.
On luvattu jakaa enemmän kuin oikeasti on ollut jaettavaa eikä liikakaan ole ollut aina tarpeeksi.
Taloudenpidon huolenaihe on vallitsevan todellisuuden ja poliittisten tekojen välinen kuilu. Politiikan keinovalikoima on kaventunut eikä omata riittävästi poliittista pääomaa, jotta voitaisiin tehdä vaikeita päätöksiä. Sotkuinen politiikka sotkeutuu sotkuiseen talouteen.
Epävarmuus on toki aina tehnyt markkinoille hyvää, koska epävarmuudella on voitu tehdä paljon rahaa. Mahdollisuus luoda omaisuuksia käyttämällä toisten ihmisten rahoja on kuitenkin paljon työläämpää kuin aikaisemmin.
Vain Venäjällä järjestelmän sanotaan toimivan niin, että 140 miljoonaa ihmistä tekee enemmän tai vähemmän ahkerasti töitä ja miljoona ihmistä yrittää varastaa näiltä työtätekeviltä.
Jotta monet läntisen maailman kapitalistisista kansantalouksista voisivat säilyttää nykyisen hyvinvointinsa, ovat ne riippuvaisia Kiinan kommunistisesta puolueesta ja siitä luovasta kapitalismista, jolla se on synnyttänyt maailman toiseksi suurimman talousmahdin.
Maata on viimeiset 30 vuotta rakennettu halvan työvoiman, halvan maanomistuksen ja halpojen pääomien avulla. Kommunistinen puolue on kasvattanut kansantasavaltaan keskiluokkaista kuluttajien sukupolvea.
Vuonna 2000 Kiinassa oli 22 miljoonaa internetin käyttäjää, viime vuonna heitä oli 420 miljoonaa. Kaikki kulutustavarat eivät enää ole vain ”Made in China”-tuotteita, vaan myös ”Made for China”-tuotteita kiinalaisille kuluttajille.
Maailmantaloudessa se, jolla on rahaa tekee säännöt ja kiinalaiset säännöt voivat olla kiinalainen juttu. Toisin kuin shakissa, jossa kullakin nappulalla on jokin etukäteen määrätty ominaisuus, kiinalaisessa go-pelissä nappulat saavat voimansa yksinomaan kollektiivisesta järjestäytymisestä, jonka tavoitteena on vastustajan saartaminen.
Kasvua ei ole ilman kasvavaa keskiluokkaa. Maapallon väestöstä 19 prosenttia on kiinalaisia ja vuoteen 2020 mennessä tavoitteena on, että 70 prosenttia kiinalaisista olisi keskiluokkaisia.
Kysymys kuuluu: kuinka suureksi keskiluokka voi kasvaa ja voiko keskiluokkainen kiinalainen kuluttaja tulevaisuudessa olla globaalin talouden pelastaja.
Lontoon Knightsbridgellä Harrodsin tavaratalossa rekisteröidyt kiinalaisten ostokset lisääntyivät 40 prosenttia vuonna 2011, keskiostoksen ollessa 3 500 puntaa ja suosituimmat ostosmerkit olivat Hermes, Chanel, Louis Vitton ja Dior.
Maailmalla liikuu yhä enemmän kiinalaista ikäluokkaa, joka on kasvanut ja oppinut vaurauden nonstop –kasvuun. Kansantasavallassa arvioidaan nyt olevan miljoona miljonääritaloutta.
Poliittisena riskinä on, että liian nopeasti kasvavat tuloerot räjäyttävät tulevaisuuden Kiinan. Harjoitettu talousmalli voi olla pitkäänkin tehokas, mutta ei ole mitään syytä otaksua, että se olisi pitkäänkin oikeudenmukainen.
Puolueen pitää toki rakastaa luomaansa keskiluokkaa, mutta rakastaa sitä riittävän kaukaa – yhteiskunnallinen epävakaus ei saa yllättää yhteiskuntarauhaa.
Yhdysvallat on perinteisesti ollut keskiluokkainen yhteiskunta. Yhteiskuntarauha ei ole säilynyt, koska tuloerot ovat kasvaneet ja se on maailman rikkaista demokratioista kaikista eriarvoisin.
Rikkaat ovat kääntäneet selkänsä maan todellisille ongelmille. Suurimmat tulot saadaan ulkomailta ja ne myös pidetään ulkomailla. Työttömyydestä on tullut pitkäkestoista ja pitkäaikaistyöttömistä tulee aikanaan köyhiä eläkeläisiä.
Keskiluokan häviäminen ei ole oire talouden alamäestä, vaan se on talouden alamäen tulos. Talouden rakenteet jähmettyvät eikä uusia innovaatioita synny.
Edesmennyt Applen Steve Jobs tapasi lokakuussa 2010 ensimmäisen kerran presidentti Obaman ja kertoi tiukkaan tyyliinsä huolestumisensa osaamisyhteiskunnan kansainvälisen kilpailukyvyn heikkenemisestä sekä kansallisen koulutuksen ja sivistyksen huonosta tasosta. Ilmapiirin nimi on ”desperate optimism”.
Kiinalaisen keskiluokkaistumisen moottorina ollut palkkatason nousu toki tasoittaa kilpailu- ja kustannuseroja eikä kaiken mahdollisen tuotanto tai halpatuotanto ole enää mahdottoman kannattavaa.
Tuotantokustannukset ovat nousseet vuositasolla 15-20 prosenttia ja tuotantoa on siirretty rannikkoalueilta sisämaan alemman kustannustason provinsseihin.
Polttoainekustannukset nostavat merikuljetusten hintoja. Tuotanto voi vaihtoehtoisesti palata tuotteen alkuperämaahan – mutta voi se toki tehdä mutkan Vietnamiinkin tai johonkin Afrikan valtioon.
Markkinatalouden hakukone on aina ollut hyvä haravoimaan uusia kohteita. Etäisyyden merkitys on vähentynyt, mutta läheisyys on kuitenkin aina etu. Yhdysvalloissa tuotannon paluumuuttoa on jo nähty.
Laatukysymyksiä ei voi unohtaa: kuka tekee halvemmalla parempaa. Kiinalaisille se on ollut vaikeata.
Hyvänä esimerkkinä turvallisuustesteissä reputtavat kiinalaiset pärekoriautot. Nyt kiinalainen autovalmistaja Chery on liittoutunut israelilaisen Israel Corp.´in ja itävaltalais-kanadalaisen Magnan kanssa. Markkinoille ollaan tuomassa automallia, jonka pitäisi kelvata.
Merkin nimen kerrotaan olevan Qoros ja sitä myydään aluksi Brasiliaan, Intiaan ja niihin Afrikan maihin, joihin yuan-kansa on vaurautensa kanssa jo ängennyt.
Yhä useampi auto on kuitenkin tarkoitettu Kiinan keskiluokalle, joka voi valita keskiluokkaisen Volkswagenin sijaan ylemmän keskiluokan Qoroksen. Kopiointikulttuuri on muuttumassa innovaatiokulttuuriksi.
Kiinalainen sananlasku sanoo, että ostaja tarvitsee kaksi silmää, mutta myyjälle riittää yksi. Oletteko valmiina: yuan on tulossa.
Sitä varten me voimme tarvita kiinalaisen rahanteontieteen oppituoleja. Tarpeellisia ovat myös guanxi eli sosiaalisten ja ekonomisten suhteiden verkosto-oppi ja mianzi eli ”pokka ei saa koskaan pettää” –oppi.
ERKKI VÄHÄMAA
Kirjoittaja on arkkitehti ja Pellervon valtuuskunnan emerituspuheenjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
