Projekti Lönnroton kerännyt klassikoita
Suomalainen Projekti Lönnrot on jo vuosien ajan kerännyt vanhaa, usein vaikeasti saatavilla olevaa kirjallisuutta ja tallentanut sitä sähköiseen muotoon.
Lähes kaikki Projekti Lönnrotin digitalisoimat klassikkoteokset ovat saatavilla maksuttomina e-kirjoina Elisa Kirja -palvelussa.
Niitä on ladattu tähän mennessä jo yli 40 000 kertaa.
Vapaaehtoisvoimin toimivan projektin historia yltää 1990-luvulle, jolloin ryhmä suomalaisia vanhan kirjallisuuden ystäviä tutustui yhdysvaltalaiseen Projekti Gutenbergiin ja pohjoismaiseen Projekti Runebergiin ja päätti käynnistää vastaavan hankkeen myös Suomessa.
Projekti Lönnrotissa alusta alkaen mukana olleet Tapio ja Eeva Riikonen ovat palkatta muuntaneet satoja klassikkokirjoja sähköiseen muotoon. Yhteistyö Elisan kanssa aloitettiin noin vuosi sitten.
”Luulenpa, että näitä klassikoita ei olisi koskaan jaeltu näin paljon ilman Elisa Kirja -palvelua”, sanoo Tapio Riikonen.
Palvelun Ilmaiset klassikot -kategoriassa on tällä hetkellä tarjolla yli 300 teosta, joista erityisesti kotimaiset ovat suosittuja.
Ladatuimpien klassikoiden kärkinelikon muodostavat Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä, Juhani Ahon Minkä mitäkin Italiasta, Teuvo Pakkalan Lapsia sekä kestosuosikki Kalevala, jota ladattiin viime vuoden aikana yhteensä yli 1 700 kertaa.
”Kevään kuluessa osa klassikoista muuttuu maksullisiksi, jotta Elisa voi teosten 1–2 euron hinnasta saatavilla tuloilla tukea kotimaista kirjallisuutta palkitsemalla ansioituneen suomalaisen esikoiskirjailijan”, kertoo palvelujohtaja Liisa Puurunen Elisalta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
