
Suomen suurin romunkierrättäjä tuottaa Imatralla korkealaatuista erikoisterästä laakereihin
Yhtiön talous on kääntymässä vaikean kauden jälkeen nousuun.
Ovakon Imatran terästehtailla elektrodit hehkuvat kymmenentuhannen asteen lämpötilassa ja sulattavat terästä, jonka sulamispiste on 1500–1700 asteessa. Kuva: Tero Pajukallio
Imatralla sula teräs virtaa vasemmalla näkyvän työntekijän edessä olevan säätötaulun takana. Kuva: Tero PajukallioJapanilaisomisteinen teräsyhtiö Ovako tekee Imatran tehtaallaan korkealaatuista terästä käyttäen pelkästään kierrätettyä raaka-ainetta. Tehtaan toimitusjohtaja Janne Pirttijoki kertoo tehtaan olevan Suomen suurin romujen kierrättäjä.
Eri tahoilta kerätty rautaromu kerätään noin kymmenen ison romutoimittajan kautta Imatran tehtaan pihalle, josta se sulatetaan, puhdistetaan sekä valssataan erilaisiksi tangoiksi.
Ovakon räätälöityä terästä käytetään etenkin Euroopassa, mutta myös Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa konepajoissa, laakereissa, autoissa ja yhä enemmän tuulivoimaloissa. Ovakon teräs on tunnetusti puhdasta, jonka vuoksi se sopii hyvin konepajoille ja esimerkiksi korkealaatuisiin laakereihin.
Ovako tähtää mahdollisimman vähähiiliseen tuotantoon. Yhtiön mukaan Ovakon hiilijalanjälki on 80 prosenttia maailmanlaajuista keskiarvoa pienempi.
Imatra ostaa tehtailleen kokonaan hiilivapaata sähköä, josta se maksaa Pirttijoen mukaan "jonkin verran enemmän" kuin normaalisähköstä.
Imatran tehtaan muuttaminen täysin hiilidioksidivapaaksi maksaa arviolta 50–70 miljoonaa euroa investointeina vuoteen 2035 mennessä. Esimerkiksi viime vuonna tehdas uusi tyhjiöpumpun mekaaniseksi sähkötoimiseksi pumpuksi. Päästöistä valtaosa tulee yhtiön käyttämästä maakaasusta.
Pirttijoen mukaan asiakkaat eivät ole vielä valmiita maksamaan vähähiilisyydestä Ovakolle sen enempää kuin muillekaan tuottajille. Yhtiö kuitenkin luottaa siihen, että sillä hyvä etunoja tulevaisuuteen ympäristöasioissa.
Teräksestä on ollut parin vuoden ajan rankkaa ylituotantoa ja varsinkin Indonesia tuottaa maailmalle halpaa terästä kivihiilisähkön avulla.
Koneenrakennusterästen kysyntää on heikentänyt Saksan autoteollisuuden matalasuhdanne, USA:n ja Kiinan kauppasota ja Britannian ero EU:sta.
Eurooppalaisten teräsyhtiöiden myynti väheni viime vuonna 23 prosenttia ja Ovakon 12 prosenttia. Yhtiö joutui lomauttamaan Imatralla keväällä 160 henkilöä.
Nyt kysyntä ja hinnat ovat Pirttijoen mukaan kääntyneet niin, ettei ainakaan huonompaan suuntaan olla enää menossa.
Yhtiö pyrkii lisäämään entisestään korkealaatuisimman laakeriteräksen tuotantoa, josta on saatu parasta katetta.
Ovakolla on yksi tehdas Suomessa ja kaksi Ruotsissa. Japanilainen Nippon Steel Corporation osti Ovakon vuonna 2018. Pirttijoen mukaan omistajat ovat hyvin kiinnostuneet kehittämään tuotantoa Imatralla ja tehtaalla on jatkuvasti japanilaisia sekä opiskelemassa että kehittämässä tuotteita.
Imatran tehtaan historia alkaa vuodesta 1915 ja rautatehtaan perustamisesta vuonna 1935.
1969 Vuoksenniska ja Fiskars yhdistivät terästuotantonsa Ovakoksi, johon Wärtsilä tuli mukaan vuonna 1972. Vuonna 1986 perustettiin Ovako Steel -konserni sulauttamalla yhteen SKF Steel ja Ovako. Imatrassa toiminta jatkui Imatra Steelin nimellä.
Ovako perustettiin toukokuussa 2005 sulauttamalla yhteen Fundia, Ovako Steel ja Imatra Steel. Yhtiö oli Rautaruukin, SKF:n ja Wärtsilän yhteisomistuksessa.
Hollantilaisen Werner Pampuksen perheyritys hankki Ovakon vuonna 2007 omistukseensa ja myi 2018. Nyt omistaja on Nippon Steelin tytäryhtiö Sanyo Special Steel.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
