Ympäristöministeriö ehdottaa lisärahoitusta luonnonsuojeluun ja ennallistamiseen myös ensi vuodelle
Luonnonhoitotöillä on myös positiivisia työllisyysvaikutuksia, koska ne työllistävät yrittäjiä ja urakoitsijoita eri puolilla Suomea.
Ennallistaminen ja luonnonhoito on kustannustehokas tapa ylläpitää erilaisia elinympäristöjä. Kuva: Pekka FaliMetsähallitus tehostaa tänä vuonna luonnonsuojelualueiden hoitoa lisärahoituksen turvin. Ympäristöministeriö ehdottaa lisärahoitusta myös ensi vuodelle. Tavoitteena on ylläpitää ja parantaa luonnonsuojelualueiden monimuotoisuutta.
Tänä vuonna Metsähallituksen Luontopalvelut kohdentaa hallituksen tekemän Helmi-ympäristöohjelman toimeenpanoon noin 10 miljoonaa euroa.
Lisärahoituksella muun muassa parannetaan uhanalaisten luontotyyppien tilaa, mikä edistää niillä elävien uhanalaisten lajien kantojen vahvistumista. Vuoden 2020 aikana on tarkoitus ennallistaa tai ottaa luonnonhoidon piiriin yhteensä 4 500 hehtaaria.
Luonnonhoito on kustannustehokas ja ripeä tapa ylläpitää monimuotoisuutta. Esimerkiksi kunnostamalla ruovikon valtaamia merenrantaniittyjä, saadaan ylläpidettyä erityisesti kahlaalinnuille ja puolisukeltajille tärkeitä elinympäristöjä.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen tutustui eilen 17.8. Metsähallituksen luonnonhoitotöihin ja niiden vaikutuksiin Kirkkonummella ja Espoossa.
"Hallituksen isot satsaukset luonnonsuojeluun ovat välttämättömiä, koska Suomen luontokatoa ei ole saatu pysäytetyksi. Nyt tarvitaan luonnonsuojelurahoituksen pysyvä tasonnosto, jotta hyvään vauhtiin saatu luonnonsuojelu- ja luonnonhoitotyö jatkuvat myös tulevina vuosina", Mikkonen sanoi vierailun aikana.
Hallitusohjelmassa Luontopalveluiden perusrahoitusta lisättiin. Lisärahoituksen tuomat työllisyysvaikutukset ovat noin 240 henkilötyövuotta tämän vuoden aikana. Lisäksi useat EU-rahoitteiset Life-hankkeet työllistävät noin 60 henkilötyövuoden verran.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
