HEVOSELÄMÄÄ Kimo
”Ptruu, soh, mitäs siinä hamuat”, komentaa poika hevosta. Nykii suitsista ja keittiön tuoli menee nurin. ”On se, ettei passaa totella”, toruu polvenkorkuinen hevosmies. Hieman vain mielikuvitusta ja hevonen jo vikuroikin tuvassa.
Hevosmiehiä kävi joskus yöpymässä talossamme markkinamatkoilla. Nahkatakkiset miehet sitoivat hevosensa talon pihalla olevaan puomiin ja nakkasivat heinää eteen syötäväksi. Tuvassa he tervehtivät isäntäväkeä ja käyvät pöytään. Joskus joku kaivoi pullon povitaskusta ja lorautti siitä kahvin sekaan. Korkki kierrettiin kiinni ja pullo pantiin lattialle pöydän jalan viereen. Illan tullen kävivät markkinamiehet lattialle kuorsaamaan.
Hevosmiehiä talossamme riittää polvenkorkuisista aikamiehiin. Isäntä kehuikin, että kaikilla oli jo syntyessään suitset käsissä. Aina aamuisin täytti tuvan kova karjunta ja meteli, kun useampaa hevosta suitsittiin eteenpäin. Osa pojista oli jo siinä iässä, että käveli pellolla auran perässä. Jokainen osasi käsitellä hevosta.
Janne-isäntä oli ajatellut ostaa markkinoilta hevosen, mutta sopivaa ei ollut osunut kohdalle. Mikä oli liian virkku, mikä jo loppuun ajettu puunpurija. Kauppoihin ei päästy, ja niin isäntä päätti lähteä Ouluun hevosta hakemaan. Pankin kautta oli mentävä. Meijeritilistä Janne nosti kunnon tukun seteleitä suureen nahkaiseen lompakkoonsa.
Junalla pääsi Oulun asemalle, mistä Janne löysi Heinäpään torille, vaikkei ollut juuri kaupungissa käynyt. Markkinakansaa oli reilusti ja torimyyjät kauppasivat tavaraa innolla. Janne asteli määrätietoisesti tuttujen miesten luo.
Pian Jannen silmään sattui sopivan värinen kimo. Hevonen on sopusuhtainen ja kaunismuotoinen. Korkeuskin oli sopiva ja jalat näyttivät olevan kunnossa. Hintaa sai vähän tingittyä, ja pian hevosen kaupat syntyivät.
Kotimatka sujui junalla leppoisasti. Asemalla pojat olivat vastassa ja ihastelivat uutta kimoa. Kotipihassa riemu oikein ratkesi, kun kaikki halusivat silittää uutta tulokasta. Kaikkien mielestä Janne oli tehnyt kunnon kaupat.
Muutaman viikon päästä isäntää kohtasi kotiin tullessa surullinen näky. Hiljainen poikajoukko seisoi tuvassa, yhdellä kädessä temmirauta, toisella vasara. Kimo seisoi tuvan nurkassa toinen takajalka poikki. Pojat selittävät, että hevonen oli pakko kengittää, kun kengät olivat ostettaessa olleet huonot. Jalkaa nostettaessa napsahti puu poikki. Isäntä pukkaa keinuhevosta päästä ja toteaa, että jalka on vielä tallessa. Hevonen viedään puusepälle korjattavaksi.
Viimein Kimo seisoo korjattuna vihreäksi maalattujen jalasten päällä ja nyökkäilee tasaisesti ratsastaja selässään.
MARJA-LEENA VIERELÄ
Tervola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
