Jari Koskinen
Kuntaliiton toimitusjohtaja 1.10. alkaen, seitsenvuotinen kausi
Syntynyt ja asuu edelleen Hauholla, 55-vuotias
Valtiotieteiden maisteri
Kunnanvaltuutettu Hauholla ja Hämeenlinnassa 1980–2015, viimeksi Hämeenlinnan
kaupunginvaltuuston
varapuheenjohtaja
Toiminut 1980-luvulla
muun muassa Hämeenlinnan Osuuspankin pankinjohtajana
ja HPK-edustusjääkiekon
toimitusjohtajana
Kokoomuksen kansanedustaja
1996–2009. Puolueen
varapuheenjohtaja 2001–2008
Maa- ja metsätalousministeri Lipposen toisessa hallituksessa
(2002–2003) ja Kataisen
hallituksessa (2011–2014)
Euroopan jälleenrakennus-
ja kehityspankin johtokunnan jäsen 2009–2011
Perheeseen kuuluu
tuomaripuoliso ja kaksi
Helsingissä opiskelevaa lasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
