Poliisi ei epäile rikosta Muhoksen suuressa metsäpalossa
Laajalle levinnyt metsäpalo syttyi 29. kesäkuuta. Palanut alue oli yli 250 hehtaarin laajuinen.
Oulun poliisin mukaan palonsyyntutkinnassa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden vuoksi asiassa olisi syytä epäillä rikosta. Kuva vuoden 2018 Pyhärannan metsäpalosta. Kuva: LEHTIKUVA / Roni LehtiOulun poliisi ei epäile rikosta Muhoksella kesäkuun lopussa syttyneessä suuressa metsäpalossa. Oulun poliisin mukaan palonsyyntutkinnassa ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden vuoksi asiassa olisi syytä epäillä rikosta. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
Laajalle levinnyt metsäpalo syttyi 29. kesäkuuta. Palorintama saatiin pysäytettyä saman päivän aikana, ja palo saatiin rajattua seuraavana päivänä. Jälkisammutustyöt kestivät lähes viikon ajan.
Metsävahinkojen taloudellisen menetyksen arvioidaan olevan noin puoli miljoonaa euroa. Palanut alue oli yli 250 hehtaarin laajuinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
