Sinilevähavaintoja yhä vähän
”Järvillä sinilevää edelleen ajankohtaan nähden vähän. Sinilevien pintakukinta oli runsasta ainoastaan yhdellä ja erittäin runsasta yhdellä havaintopaikalla. Lisäksi kansalaisilta tulleiden havaintojen perusteella kolmella järvellä on runsas sinileväesiintymä”, kertoo limnologi Sari Mitikka Suomen ympäristökeskuksesta.
Järvien pintaveden lämpötilat ovat edelleen tavanomaista viileämpiä. Etelä-Suomessa lämpötilat ovat pääosin 17–20 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 15–18 astetta ja Lapissa 13–15 astetta.
Suomen rannikkoalueilta on tullut vain muutamia ilmoituksia sinilevästä. Itämeren pääaltaan pohjoisosan avomerialueilla sinilevää on ollut alkuviikolla kohtalaisen paljon veteen sekoittuneena, mutta ei pintakukintana.
Meriveden pintalämpötila on tällä hetkellä Perämerellä noin 12–14 astetta ja muilla Suomen merialueilla noin 14–16 astetta.
Terhi Pape-Mustonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
