Tutkimus: Perhe, ystävät, työ ja koulutus tärkeitä suomalaisten identiteeteille
Tutkimuksen lopputulema on, että yhteiskunnallisista erimielisyyksistä huolimatta suomalaiset ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia.
Tutkimuksen lopputulema on, että yhteiskunnallisista erimielisyyksistä huolimatta suomalaiset ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Kuva: LEHTIKUVA / Markku UlanderPerhe, ystävät, työ ja koulutus luovat perustan suomalaisten identiteeteille, kertoo tuore tutkimus. Ne ovat tärkeitä yli 80 prosentille suomalaisista.
Suomen Kulttuurirahaston ja e2:n tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten identiteettejä ja niiden muodostumista. Tutkimus perustuu yli 6 000 suomalaisen vastauksiin.
Tutkimuksen lopputulema on, että yhteiskunnallisista erimielisyyksistä huolimatta suomalaiset ovat pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Suomalaiset samastuvat esimerkiksi voimakkaasti kotikuntaansa, mutta kokevat myös pohjoismaisuuden ja eurooppalaisuuden identiteetin kannalta tärkeiksi.
"Suomalaisten identiteettien samanlaisuus peittyy usein repivän julkisen keskustelun alle", tutkija Ville Pitkänen arvioi tiedotteessa.
Tutkimusraportti Sittenkin samanlaisia? Tutkimus suomalaisten identiteeteistä on ensimmäinen neljästä aiheeseen liittyvästä julkaisusta. Seuraavat kolme julkaisua ilmestyvät tämän vuoden aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
