Rapujen hinnoissa on kylmyydestä huolimatta vain vähän vaihtelua
"Aina se on sama juttu, alkuun on hintapainetta, kun kausi lähtee liikkeelle", kommentoi kalatukkuri.
Ravintoloissa rapukauteen lähdetään viime kesän hinnoin, vaikka uuden kauden pyyntimäärät saattavat jäädä keskimääräistä pienemmiksi. Kuva: Jaana KankaanpääElintarvikeyritys Arvo Kokkonen Oy:n rapumestari Tero Elorannan mukaan ravustuskausi on säiden vuoksi 2-3 viikkoa myöhässä. Ravustajat joutuvat kilpailemaan saalistaan. Tällöin hinta saattaa olla normaalia korkeampi.
"Sen pitäisi tasaantua elokuussa, kun varsinainen kysyntä alkaa. Kalastajahinta on noin 3-4 euron paikkeilla per rapu. Tukkurit myyvät ravut keitettynä, mihin tulee käsittely ja keittokulut päälle, mikä tekee vielä euron lisää", sanoo Eloranta.
Elorannan mukaan ravun hinta kasvaa eläimen koon myötä. Hintahaarukka on noin 2-14 euroa. Täplärapu on noin puolet jokirapua halvempi.
Hinnoissa ei ole Elorannan mukaan tapahtunut suuria vaihteluja. Kauden alku saattaa myöhäisen kesän vuoksi olla hankala.
"Aina se on sama juttu, alkuun on hintapainetta, kun kausi lähtee liikkeelle. Siitä se sitten tasaantuu muutaman viikon jälkeen."
Kalatukku Erikssonin ostopäällikkö Mika Nordström puolestaan ei anna hinta-arviota.
"En lähde arvuuttelemaan tällä hetkellä, mikä tulee olemaan hintataso. Hinnoissa lähdetään liikkeelle kalastajahintojen ehdoilla", hän sanoo.
Nordströmin mukaan varsinkin alkukausi saattaa kylmästä säästä johtuen olla tahmea ja ravun hinta korkeampi.
Ravintola Saaren myyntisihteeri Liisa Ahlstedtin mukaan rapujen hinnasto on pysynyt edellisvuoden tasolla.
Tavalliset jokiravut ovat ravintolassa kappalehinnaltaan 8,60 euron luokkaa, täpläravut puolestaan 7,20 euroa. Suuret, yli 11 cm pituiset ravut maksavat kuitenkin jopa 16,50 euroa.
"Hinnat ovat samat kuin viime vuonna ja näillä aloitellaan."
Lue myös: Viileä sää viivästyttää rapujen kasvua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
