Sll: Talvivaara ei ole ainoa vesiä pilaava kaivos
Suomen luonnonsuojeluliitto (Sll) on huolissaan kultakaivosten jätevesistä. Liiton mukaan ongelmia on Raahen ja Oriveden kultakaivoksilla.Kaivosyhtiö Nordic Mines haluaisi päästää jätevesiä luontoon Raahen Laivakankaan kultakaivoksella, Sll kertoo. Liiton paikallisyhdistys on pyytänyt elykeskusta keskeyttämään kaivoksen toiminnan.
Liiton mukaan Orivedellä Dragon Miningin kaivos on päästänyt ympäröiviin järviin sallittua enemmän typpeä, alumiinia, sulfaatteja, sinkkiä, nikkeliä ja kadmiumia.
”Jos toimintansa aloittaneiden kaivosten laiminlyöntejä katsotaan läpi sormien, ovat nyt ilmenneet epäonnistumiset ympäristönsuojelussa vasta alkusoittoa. Kansainväliset kaivosyhtiöt seuraavat Suomen viranomaisten päätöksiä. Jos lupaehtojen tai lakien rikkomisesta ei seuraa merkittävää taloudellista tai muuta vastuuta, on selvää, että kaivosala tekee jatkossakin heikkolaatuisia suunnitelmia ja jättää noudattamatta määräyksiä”, arvioi Sll:n puheenjohtaja Risto Sulkava liiton tiedotteessa.
Sll väittää, ettei kaivoksista louhitun kiven ja sivukivikasojen sulfaattipäästöille ole edes vielä keksitty teknistä ratkaisua.
Luonnonsuojeluliiton tiedote: http://www.epressi.com
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

