Maatalouspolitiikka meni kerralla uusiksi

Suomen maatalouden EU-tukipotti pysyy reaalisesti ennallaan ja nimellisesti jopa hieman kasvaa. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkisto

BRYSSEL (MT)

2013 oli maatalouspolitiikan todellinen supervuosi. Uusiksi menivät niin EU:n maatalouspolitiikan perusteet kuin Etelä-Suomen kansallinen tuki.

Jo tammikuussa kävi selväksi, ettei EU:n cap-uudistus valmistu ajoissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan uusien sääntöjen piti tulla voimaan vuoden vaihteessa. Budjettineuvottelujen viivästyminen toi maatalousuudistukseen kuitenkin vuoden aikalisän.

Alkuvuodesta tuottajia puhututti EU-komission esitys turvemaiden raivauskiellosta, johon Suomen hallituskin alussa suhtautui myönteisesti. Kiistelty esitys kaatui EU-parlamentin käsittelyssä ja lopulta hallituskin pyörsi päänsä.

Viljelijöiden kannalta tärkein päivä oli helmikuun 8., jolloin EU-maiden päämiehet pusersivat kokoon unionin budjettiraamit seuraaville seitsemälle vuodelle.

Pahoista ennakko-odotuksista huolimatta Suomen maatalous pärjäsi neuvotteluissa kohtuullisen hyvin. Jopa niin hyvin, että MTK intoutui harvinaisella tavalla kehumaan hallituksen neuvottelutaktiikkaa.

Suomen maatalouden EU-tukipotti pysyy reaalisesti ennallaan ja nimellisesti jopa hieman kasvaa. Samaan aikaan EU:n maatalousbudjettia sekä supistettiin että jaettiin uudelleen köyhempien Itä-Euroopan maiden eduksi.

Kokonaisuudessaan Suomen nettomaksu EU:n budjettiin kuitenkin kasvaa. Itä- ja Pohjois-Suomen aluepoliittiset tuet vähenevät, kun rahaa suunnataan unionin uusiin jäsenmaihin.

Vaikka rahoista päätettiin käytännössä jo helmikuussa, jatkoivat mepit ja jäsenmaat kinastelua budjetista läpi koko vuoden. Viimeisen sinetin rahoituskehykset saivat vasta europarlamentin marraskuun istunnossa.

Yli kolmen vuoden ajan valmistellusta cap-uudistuksesta syntyi poliittinen sopu kesäkuussa Luxemburgissa. Uuden mausteen neuvotteluihin toi Euroopan parlamentin tasaveroinen asema päätöksenteossa.

Puheenjohtajamaana toimineen Irlannin reipasotteinen maatalousministeri Simon Coveney sai kuitenkin osapuolet sitoutumaan yhteisen paketin taakse.

Periaatteellinen muutos uudessa maatalouspolitiikassa on pieni lisäys tuotantoon sidottujen tukien määrässä. Kaikissa edellisissä uudistuksissa koplatuista tuista on yritetty päästä eroon.

Maatalouskomissaari Dacian Ciolos¸in puumerkki cap-uudistuksessa on niin sanottu viherryttäminen. Tilatuen ehdoksi tulee uusia ympäristövaatimuksia. Komissaarin mielestä se palvelee sekä tuottajien etua että lisää maataloustukien hyväksyttävyyttä suuren yleisön silmissä. Tuottajajärjestöjen mielestä luvassa on lisää byrokratiaa ja kustannuksia.

Pohjoinen Suomi sai pakettiin poikkeuksia. Helpotuksia sovittiin myös metsäisten kuntien viljelijöille. Käytännön toimeenpano voi kuitenkin olla hankalaa ja lisätä eripuraa tuottajien välillä.

Monessa asiassa EU-parlamentti ajoi suomalaisviljelijöiden kannalta myönteisempää linjaa. Yksi selitys voi olla etelä-eurooppalaisten vahva edustus parlamentin maatalousvaliokunnassa.

Etelässä uskotaan perinteisesti valtion sääntelyyn, kun pohjoisessa painotetaan vapaita markkinoita.

Kesän alussa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) yllätti tuottajakentän linjaamalla, että hallitus ajaa Etelä-Suomen kansallisten nautatukien korvaamista EU:n tuotantoon sidotulla cap-tuella.

Cap-uudistuksesta saavutettu sopu antoi mahdollisuuden nostaa tuotantoon sidottujen tukien osuutta.

Seuraava yllätys oli luvassa syyskuussa, kun euroedustaja Petri Sarvamaa (kok.) kertoi esityksestään, jolla Suomen EU-liittymissopimuksen 141-artikla korvattaisiin cap-uudistuksen siirtymäkauden asetukseen tehtävällä muutoksella.

Esitys herätti epäilyjä mutta meni lopulta helposti läpi niin parlamentissa kuin jäsenmaiden keskuudessa. Sittemmin paljastui, että suunnitelmaa oli hiottu pitkään yhdessä EU-komission ja maa- ja metsätalousministeriön virkamiesten kanssa.

Marraskuun lopulla Koskinen ja Ciolos¸ löivät kättä päälle Etelä-Suomen tukiratkaisusta. Komissio sai läpi juristiensa näkemyksen. Se tarkoittaa, että 141-artiklan mukaiset tuet päättyvät.

Koskinen taas sai neuvoteltua koplatut cap-tuet etelän naudoille sekä uuteen Suomi-pykälään perustuvat kansalliset tuet sika-, siipikarja- ja kasvihuonesektoreille. Kansallisten tukien taso kuitenkin alenee.

Komission tiukkaan asenteeseen nähden pienenä voittona voi pitää luopumistuen jatkoa 2018 saakka.

Ratkaisun jälkeen keskustalaiset ja kokoomuslaiset aloittivat kiistelyn siitä, oliko ratkaisu hyvä vai huono.

Rahaa siirretään kasvinviljelytiloilta nautatiloille. Sikatilat joutuvat sopeutumaan tulevaisuuteen ilman tuotantotukea. Toisaalta lfa:lla ja eläintilojen lisäosan poistumisella paikataan viljatilojen menetystä. Kansallisten budjettileikkausten myötä viljelijöiden tukipotti joka tapauksessa jatkaa pienenemistään.

Aika näyttää, mitä Etelä-Suomen tuelle tapahtuu vuoden 2020 jälkeen.

NIKLAS HOLMBERG

Avaa artikkelin PDF