6 000 kilo-metriä hevosella
LUUMÄKI (MT)
Lattia täyttyy pian kartoista ja kädet viuhuvat innokkaasti, kun liettualainen Vaidotas Digatis pääsee ääneen.
Ikkunasta näkyvät miehen zemaituka-rotuiset ratsut, jotka nauttivat lepohetkestään pihanurmikkoa mutustaen.
Kerrottavaa riittää. Luumäelle saapuessa Digaitiksella hevosineen on takana jo 5 000 kilometriä, kuusi maata ja lähes 120 yösijaa.
Pitkä ratsastusvaellus on opettanut, ettei ihminen oikeastaan voi muuttua, mutta oppia ja viisastua kyllä.
Digaitis lähti matkaan 25. huhtikuuta, kun ruoho alkoi vihertää niin, että hevosille riitti syötävää. Takaisin kotiin on tarkoitus saapua elokuun lopulla.
Mies hevosineen on kulkenut vajaan neljän kuukauden aikana läpi Kaliningradin, Puolan, Saksan, Tanskan, Ruotsin ja Suomen.
Pohjoisessa hän kävi napapiirillä ja ylitti rajan Torniossa. Suomesta matka jatkui Vaalimaan raja-aseman kautta Venäjälle.
Ratsastuskilometrejä on kertynyt päivässä keskimäärin 60. Pisimmät taipaleet ovat venyneet yli sataan kilometriin.
Hevoset ovat käytössä vuoropäivinä.
Matkan ensimmäisen etapin Venäjään kuuluvan Kaliningradin läpi Digaitis tosin joutui taittamaan jalan. Hevosia ei saanut tuoda maahan, joten ystävät toivat ne Puolaan.
Samalla mies pani ystävien matkaan puolet tavaroistaan, joita oli liikaa. Nyt mukana on tarkoin valikoitu varustus, näin hevosilla on mahdollisimman vähän kannettavaa.
Jopa hammasharjan varresta on katkaistu puolet, ja partaterä on matkassa ilman vartta.
”Turhat kartat ja saamani lahjat postitan suoraan kotiin.”
Ennen matkaa Digaitis oli usein pohtinut, miten ihmiset Skandinaviassa elävät.
Nyt hän tietää. Matkamies on yöpynyt ainoastaan paikallisten luona.
Majoitus on löytynyt yleensä melko helposti.
Suomessa kohtelu on ollut matkan vaihtelevinta.
”Tämä on vastakohtien maa. Osa ihmisistä on ollut hyvin, hyvin ystävällisiä, osa kylmiä.”
Yösijaksi on tarjottu niin ladon lattiaa kuin ihanaa höyhenpetiäkin.
Digaitis arvelee, että osa suomalaisten epäluulosta liittyy baltialaisten kielteiseen maineeseen esimerkiksi rikollisina. Syytä lienee myös kielitaidon puutteessa.
”Jotkut ovat ottaneet minut vastaan mutta jättäneet koko illaksi yksin.”
Vain kerran matkan aikana mies on joutunut viettämään yönsä heinikossa. Kaksi kertaa yöpaikaksi on autiolla seudulla löytynyt eräkämppä.
Digaitis arvelee, että hevosella liikkuminen helpottaa yösijan saamista. ”Jos kulkisin autolla, minut vain kehotettaisiin seuraavaan hotelliin.”
Luumäellä matkaajan majoitti vanhassa kyläkoulussa kesät ateljeeta pitävä kuvataiteilija Sirkka-Liisa Lonka.
”Naapuri soitti illalla ja käski minut paikalle.”
Pihaan oli saapunut nuori komea mies kahden hevosen kanssa, eikä iäkäs rouva ymmärtänyt, mitä tämä tahtoo.
”Sanoi vieraan puhuvan samaa kieltä kuin minäkin, ulkomaata.”
Digaitis puhuu vain vähän englantia. Venäjä sujuu paremmin, mutta siitä ei ole Suomessa ollut paljon hyötyä.
Afrikassa ja Perussa asunut Lonka ymmärsi kuitenkin tarpeeksi.
Hevoset mutustivat pian tyytyväisinä takapihan nurmikkoa ja niille järjestyi naapurista kauraakin. Ratsastaja majoittui entisessä opettajien asunnossa.
Digaitiksen matkan tärkein tarkoitus on henkinen kasvu.
”Olen oppinut tällä matkalla viidessä minuutissa sen, mitä Liettuassa kuukaudessa. Rauhallinen matkanteko hevosen selässä on kuin meditaatiota.”
Hän on saanut valtavasti uusia ystäviä, joiden hän kokee tekevän matkaa kanssaan.
Myös terveys on parantunut. Matkan alussa vaivanneet selkä- ja jalkakivut ovat jääneet reitin varrelle.
Todisteeksi mies nappaa sukat jalasta ja kiepsauttaa ketterän voltin.
”Ennen ihmiset olivat vahvempia, nyt ymmärrän miksi. Olemme hevosten kanssa karaistuneet päivä päivältä.”
Matka on osoittanut, että seesteinen olo ja terveys riittävät, omaisuus on toissijaista.
”Jos voin säilyttää tämän, matkan tarkoitus on täyttynyt.”
Henkisen opin lisäksi mukaan on tarttunut paljon tietoa.
Ennen matkaa Digaitis ei esimerkiksi tiennyt, että Ruotsissakin on Lappi ja Karjalaa on sekä Suomen että Venäjän puolella.
Myös Pohjolan metsät yllättivät.
”Puolassa kuljin 90 kilometriä metsätaivalta. Sen päätteeksi lähetin metsänhoitajaystävälleni viestin, mitä olin kokenut. En voinut kuvitella, että Ruotsissa ja Suomessa minulla olisi edessä 3 000 kilometriä samanlaista.”
Metsätaipaleet olivat kuitenkin viehättävämpiä kuin Tanskan jatkuvat peltoaukeat.
”Tanskassa opin, että H.C. Andersenkin on kirjoittanut parhaat satunsa metsässä.”
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
