Naisten osuus armeijassa kasvaa rytinällä – tänä vuonna palvelukseen hakeutui yli 1 100 naista

Kapteeni Hanna Lehtinen on astunut palvelukseen vuonna 2001 ja valmistunut Maanpuolustuskorkeakoulusta yliluutnantiksi vuonna 2006. Kuva: Jaana Kankaanpää

Palvelukseen hakeutui tänä vuonna yli 1 100 naista. Vuosittain palvelukseen astuu yhteensä noin 25 000 varusmiestä. Kuva: Stiina Hovi

Yhä useampi nainen kiinnostuu vapaaehtoisesta asepalveluksesta ja päätyy suorittamaan sen. Palvelukseen hakeneiden naisten määrä on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, ja liki joka vuosi 2010-luvulla on tehty uusi hakijaennätys. Tänä vuonna hakemuksen jätti yli 1 100 naista.

Mutta mikä houkuttaa naisia valtion varusteisiin? Mikä saa vaihtamaan siviilivaatteet vihreisiin?

Porin prikaatissa työskentelevä kapteeni Hanna Lehtinen ei usko, että naisten lisääntynyttä kiinnostusta voidaan selittää maailmanpolitiikassa viime vuosina tapahtuneilla muutoksilla tai yleispoliittisella tilanteella muutenkaan. Syy on hänen mukaansa paljon arkipäiväisempi: Tietous naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta on lisääntynyt, eikä armeijan käymistä pidetä enää erikoisena asiana. Nyt armeijaan hakeutuvat naiset ovat eläneet koko elämänsä aikana, jolloin nainen on voinut käydä armeijan.

"Tietous on lisääntynyt, koska mitä enemmän väkeä on käynyt intin, sitä enemmän on puhujiakin. Moni saattaa innostua siksi, että kaveri, tuttu tai serkku on kertonut kokemuksistaan", Lehtinen miettii.

Lehtinen itse kuuluu siihen ikäluokkaan, joka muistaa Elisabeth Rehnin aikaansaannoksen vuonna 1995.

"Olin silloin yläasteikäinen. Muistan, miten hurrasin, kun kuulin, että nyt naisetkin pääsevät armeijaan."

Osa palvelukseen astuvista naisista tekee päätöksen armeijan käymisestä hyvinkin nopealla aikataululla, toiset kypsyttelevät asiaa vuosikausia. Porin prikaatissa parhaillaan palvelusta suorittava oppilas Julia Merisaari kuuluu siihen joukkoon, jolla armeija on ollut tähtäimessä jo kauan.

"Olen aina tiennyt, että lukion jälkeen menen armeijaan. Myös halukkuus rauhanturvatehtäviin oli yksi syy. Kun lukuloma alkoi ja muut lukivat kirjoituksiin, minä treenasin", Merisaari kertoo.

Merisaari astui palvelukseen viime kesänä ja suoritti ensin panssariajoneuvon kuljettajan kurssin. Nyt hän on aliupseerikoulussa viestilinjalla yhdessä tammikuun saapumiserän kanssa.

"Uskon, että panssariluvat ja aliupseerikoulu antavat hyvät mahdollisuudet päästä kriisinhallintatehtäviin."

Vuosittain palvelukseen astuu noin 25 000 varusmiestä. Heistä keskimäärin 600 on naisia. Naisista suurin osa koulutetaan johtajiksi tai erikoistehtäviin. Harva haluaa palvella vain puoli vuotta. Kapteeni Lehtinen työskenteli perusyksikössä varusmiesten kanssa 11 vuotta ennen kuin siirtyi helmikuussa muihin tehtäviin. Tuolta ajalta hän muistaa tasan kaksi tapausta, joissa nainen itse toivoi lyhintä mahdollista palvelusaikaa.

"Puoli vuotta palvelevilla on halu suorittaa palvelus esimerkiksi kunnianosoituksena veteraaneille."

Lehtisen havainnon mukaan aikaisemmin monet armeijaan tulleet naiset puhuivat sotilasurasta. Nykyään yhä useampi tulee hakemaan kokemuksia tai viettämään välivuotta. Jotkut saattavat myös hakea lisäpisteitä esimerkiksi poliisikouluun pyrkimistä varten.

"Nykyään naisissa on enemmän skaalaa. Harva kuitenkaan jättää palvelustaan kesken ensimmäisen 45 päivän aikana, mikä on naisten oikeus. Usein keskeytykset johtuvat terveysongelmista tai havainnosta, että tämä ei olekaan hänen paikkansa."

Naisilla on Lehtisen mukaan melko realistinen kuva armeijasta, vaikka joukkoon mahtuukin sellaisia, joiden kuvitelmat eivät vastaa todellisuutta.

"Kun tulet vapaaehtoisena, hyväksyt paikan sellaisena kuin se on", Lehtinen painottaa.

Naisvarusmiehet saattavat usein kuulla kommentin, ettei heitä saisi ärsyttää tai harmittaa mikään palveluksessa, koska he ovat siellä vapaaehtoisesti. Aina pitäisi myös jaksaa hymyillä. Oppilas Merisaari on eri mieltä.

"Huonoja päiviä saa olla, eikä kaikesta voi tykätä."

Varmaan jokainen naisvarusmies kuulee palveluksensa aikana vähintään kerran myös kommentin, ettei naisen paikka ole armeijassa.

"Miesten on vain pakko elää sen kanssa, että me olemme täällä. En ota tällaisista heitoista itseeni, koska jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen", Merisaari sanoo päättäväisesti.

Ikävistä kommenteista huolimatta Merisaari kokee solahtaneensa vaivatta armeijaelämään. Palvelustoverit ovat ottaneet hänet hyvin mukaan porukkaan ja kohdelleet vertaisenaan.

"Panssaripuolella oli välillä vähän ulkopuolinen olo, koska miehet tiesivät moottoreista kaiken jo etukäteen. Itse en ole koskaan ollut kiinnostunut autoista, joten kaikki oli uutta. Hyvin kuitenkin selvisin, kun opiskelin."

Merisaari on tyytyväinen siihen, että naisia ja miehiä kohdellaan tasa-arvoisesti. Sen hän on kuitenkin huomannut, että varusmiesjohtajat odottavat naisilta siistimpää punkkaa ja paremmin siivottua tupaa kuin miehiltä.

"Joskus, kun minulla on ollut siivouslasta kädessäni, on kommentoitu, että 'eikö tämän pitäisi olla sulle tuttua'", Merisaari hymähtää.

Naisilla ja miehillä on armeijassa samat oikeudet ja velvollisuudet. Naisten ei tosin tarvitse leikata hiuksiaan lyhyeksi, vaan riittää, että ne on laitettu siististi nutturalle tai maasto-olosuhteissa vaihtoehtoisesti letille.

"En ole koskaan ollut tasa-arvoisemmassa työpaikassa. Täällä naiset ja miehet saavat samaa palkkaa, ja kaikki on kiinni siitä, mitä itse teet. Kantahenkilökunnan kuntotestitkin ovat samat kaikille. Käytännössä en ole ikinä törmännyt tilanteeseen, että naiseus olisi ollut este", kapteeni Lehtinen sanoo.

Lehtisellä ei ollut ongelmia edes nuorena vastavalmistuneena yliluutnanttina.

"Nuoren kouluttajan on joka tapauksessa todistettava kykynsä ja lunastettava paikkansa. Ihan sama se on, kuka käskee, kunhan hän on pätevä."

Monen mielestä armeija voi olla miehinen maailma. Lehtinen ei kuitenkaan sanoisi näin, koska nainenkin pärjää siellä. Sen sijaan hän kuvailee armeijaa omanlaisekseen maailmaksi.

Usein ajatellaan, että armeijassa naiset häviävät miehille fysiikassa, koska miehet pystyvät fyysisempään työhön ja kantamaan raskaampia taakkoja. Oppilas Merisaaren kokemusten mukaan näin ei välttämättä kuitenkaan aina ole. Enemmän hän kertoo kärsineensä lyhyydestään.

"Esimerkiksi marsseilla joudun ottamaan nopeampia askelia kuin pidemmät miehet. Toisaalta on asioita, joissa lyhyys on etu. Teltat ovat matalia ja ahtaita, joten pienikokoisen on helpompi liikkua niissä."

Koska fyysinen rasitus on palvelusaikana välillä suurta, kapteeni Lehtisellä on yksinkertainen ohje palvelusta miettiville naisille: kohota kuntosi riittävälle tasolle ja aloita liikkuminen jo kaksi vuotta ennen palvelukseen astumista. Mikään superkuntoinen ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä Lehtisen mukaan jo 2 300 metrin tulos Cooperin juoksutestissä takaa sen, että palveluksesta selviää hyvin.

"Hyvä kunto, reipas asenne ja huumori ratkaisevat. Aivan saman ohjeen antaisin miehillekin."

Palveluksensa loppusuoralla oleva Merisaari on samaa mieltä.

"Pääkopan täytyy olla kunnossa. Jotkut ottavat armeijan liian vakavissaan, mutta jos homma menee siihen, ettei saa olla yhtään hauskaa, mielenkiinto menee."