”Nuorisotakuussa riittää työsarkaa”
”Nuorisotakuussa riittää työsarkaa. Meillä on sama tilanne kuin muillakin. Valmistelemme parhaillaan suunnitelmaa nuorisotakuun toteutumaksi,” sanoo Iisalmen kaupungin vapaa-aikajohtaja Pekka Partanen.
Iisalmen kaupungissa nuorisotakuun piiriin kuuluu tämänhetkisten työttömyystilastojen mukaan 231 alle 25-vuotiasta nuorta. Vastuu nuorisotakuun toteutumisesta on annettu kaupungin vapaa-aikapalvelukeskukselle.
Partanen arvioi, että kaupungilla on hyvät valmiudet päästä tavoitteisiin. Monet toimijat ja tekijät ovat jo olemassa.
Kaupungissa toimii nuorisolain edellyttämä nuorten ohjaus- ja palveluverkosto. Siihen kuuluu edustajia muun maussa opetus-, sosiaali-, terveys- ja nuorisotoimesta sekä työ- ja poliisihallinnosta.
”Etsivää nuorisotyötä olemme toteuttaneet ja nyt käynnissä on jo toinen toimintavuosi”, hän mainitsee.
Partasen mukaan kaupunki odottaa Pohjois-Savon elykeskuksen nuorisotakuusuunnitelman valmistumista. Hän arvioi, että varsinainen työ alkaa syksyllä.
”Kartoitimme ohessa omia ongelmiamme. Kuten kuka vastaa mistäkin, ja miten homma toteutetaan. Tehtävä on haastava”, hän mainitsee.
Hän huomauttaa, että esimerkiksi alueellisten koulutuspaikkojen vähentäminen on ristiriidassa nuorisotakuun kanssa.
Nuorisotakuun toteuttamiseksi on monia keinoja. Työpajatoiminnan kaupunki on ostanut Nuorison Tuki ry:ltä. Myös urheiluseuroilla on oma roolinsa erilaisen toiminnan järjestäjinä, Partanen mainitsee.
”Lisäksi ensi kesäksi yritämme työllistää 300 nuorta.”
”Kasvatuksellinen osuus on myös osa takuuta. Moni pääsee ensimmäistä kertaa töihin”, hän lisää.
Kuntien luottamusjohdolla on myös roolinsa nuorisotakuun toteuttamisessa, ainakin poliittinen vastuu. Iisalmen kaupungin seudulla takuu koskettaa 410 henkeä ja vastaavasti koko Pohjois-Savon alueella 1 840 nuorta.
Iisalmen kaupunginvaltuustossa vaikuttava Timo Haverinen (sd.) vauhditti nuorisotakuun toteuttamista jättämällä asiasta myös kaupunginhallitukselle aloitteen viime vuoden lopulla.
Aloite on käsitelty, mutta Haverinen odottaa nyt kaupungilta konkreettisia toimia. Haverinen ei ole tyytyväinen, sillä vastuuta vyörytettiin heti alueviranomaisille.
”Asia jäi hieman puolitiehen ja vaisuksi”, hän kommentoi.
Haverinen haluaisi koota kaikki kunnalliset toimijat pohtimaan parhaita toteuttamiskeinoja. Aloitteellisuutta hän toivoo etenkin nuorten potentiaalisilta työllistäjiltä.
”Jotain on jo ruvettu tekemään. Asiasta on keskusteltu, joten sekin on jo plussaa. Mikä on lopputulos, jää vielä nähtäväksi.”
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
