Maatalouden tuottajahinnat laskivat
Maatalouden tuottajahinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan 14 prosenttia vuoden toisella vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Samaan aikaan myös tuotantovälineiden hinnat halpenivat vajaat kaksi prosenttia.
Ilman turkistuotantoa tuottajahinnat laskivat runsaat 10 prosenttia.
Kasvituotteiden hinnat tulivat alaspäin noin 22 prosenttia ja eläinten ja eläintuotteiden runsaat kahdeksan prosenttia.
Kasvituotteiden halpeneminen johtui etenkin viljojen ja perunan hintojen laskusta.
Eläinten ja eläintuotteiden hintojen alamäkeen vaikuttivat puolestaan turkistuotteiden ja sianlihan halpeneminen. Maidon kallistuminen hillitsi indeksin laskua.
Maatalouden tuotantoon käytettävien tarvikkeiden ja palvelujen hinnat laskivat vuoden aikana kolme prosenttia.
Investointeihin käytettävät tavarat ja palvelut puolestaan kallistuivat vajaat puolitoista prosenttia.
Hintoja laskivat etenkin rehujen, lannoitteiden ja maanparannusaineiden sekä energian ja voiteluaineiden halpeneminen.
Indeksin laskua hidasti kuljetuskaluston ja muiden koneiden ja laitteiden kallistuminen.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
