"Jatkamme ponnisteluja Afganistanissa vaarassa olevien pelastamiseksi – Pääministeri Marin kuvaa Talibanin valtaan paluuta järkyttäväksi
Marin kommentoi SDP:n kesäkokouksessa myös Suomen taloustilannetta. Sitä hän pitää yllättävän hyvänä.
Marin kommentoi Afganistanin tilannetta SDP:n kesäkokouksessa pitämässään puheessa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOSuomessa hallitus seuraa tiiviisti Afganistanin tilannetta ja jatkaa ponnisteluja vaarassa olevien pelastamiseksi, sanoo pääministeri Sanna Marin (sd.). Marin kommentoi Afganistanin tilannetta SDP:n kesäkokouksessa pitämässään puheessa.
Marinin mukaan on varmistettava, että kaikki Afganistanissa olevat Suomen kansalaiset saadaan maasta turvallisesti pois. Pääministeri myös muistuttaa, että Suomen, EU:n ja Naton palveluksessa työskennelleitä afganistanilaisia voidaan tuoda Suomeen.
Marin kuvaa äärijärjestö Talebanin valtaan paluuta järkyttäväksi uutiseksi. Hänen mukaansa kansainväliseltä yhteisöltä tarvitaan saumatonta yhteistyötä naisten ja siviilien oikeuksien turvaamiseksi.
Hallitus kokoontuu syyskuun alussa budjettiriiheen jopa yllättävän hyvässä talous- ja työllisyystilanteessa, sanoo Marin.
Marinin mukaan talouspolitiikka on palaamassa normaalimmalle uralle voimakkaan koronaelvytyksen jälkeen. Hän arvioi myös, että kehysriihessä sovittujen finanssi- ja budjettipolitiikan linjausten merkittävälle uudelleenarvioinnille ei tällä hetkellä ole tarvetta, vaikka viruksen aiheuttama epävarmuus ei olekaan tiessään.
Tulevaisuuden kasvun takeiksi Marin muun muassa mainitsi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen kasvattamisen, korkeakoulutettujen määrän kasvattamisen sekä työperäisen maahanmuuton lisäämisen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
