USA haluaa eroon kolesterolirasvoista
BRYSSEL (MT)
Yhdysvaltain ruokaviranomainen FDA haluaa päästä eroon sydänsairauksia aiheuttavista transrasvoista. FDA on päättänyt, että transrasvojen pääasialliset lähteet eivät ole turvallisia ihmisravinnoksi.
Transrasvoja syntyy teollisessa ruuanvalmistuksessa, kun kasviöljyjä kovetetaan. Tavoitteena on muokata ruuan makua ja koostumusta.
Lisäksi transrasvoja on myös uppopaistetussa ruuassa. Transrasvaa syntyy, jos paistorasva on pitkään kuumana ja samaa rasvaa käytetään kauan.
Elintarviketeollisuudella on kolme vuotta aikaa luopua rasvojen käytöstä.
Transrasvoja ei voi kokonaan kieltää, sillä niitä esiintyy luonnostaan esimerkiksi maidon rasvassa. Voissa niitä on 3‑4 prosenttia.
FDA:n mukaan transrasvat lisäävät huonon kolesterolin määrää ja alentavat hyvän.
Huono kolesteroli lisää sydänsairauksien ja kakkostyypin diabeteksen riskiä.
Tavoitteena on estää tuhansia sydänkohtauksia vuosittain ja vähentää sydänsairauksia.
Time-lehden mukaan USA:n teollisuus on jo valmistautunut korvaamaan kasviöljyn kovettamisen muilla menetelmillä.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
