Antibioottien holtitonkäyttö voi olla aikapommi
Antibiootteja kestävien bakteerien lisääntyminen voi aiheuttaa maailmalla vakavia ongelmia jo lähivuosina. Näin kirjoittaa arvostettu kansainvälinen lääketieteen lehti The Lancet viime viikolla julkaistussa raportissa.
Antibioottien rutiininomaista liikakäyttöä voidaan pitää jopa ilmastonmuutokseen verrattavana aikapommina.
Kansainvälisistä tutkijoista koostuva ryhmä painottaa, että antibiootteja määrätään holtittomasti niin ihmisille kuin eläimille. Ryhmä suosittaa eläinlääkintään mallia, joka on arkea Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.
Salolainen broilerituottaja Ilkka Uusitalo sanoo, ettei Suomessa ole kolmeen vuoteen käytetty lainkaan antibiootteja broilereilla.
Keski-Euroopassa sitä ei uskota. ”Puheita antibiootittomasta tuotannosta pidetään vääristelynä”, hän kertoo.
Eurooppalainen terveysjärjestö EPHA varoittaa, että EU:n ja Yhdysvaltain mahdollinen vapaakauppasopimus voi entisestään lisätä antibiootteja kestävien bakteerien leviämistä ruuan mukana.
Antibiootit ovat neuvottelujen suuri haaste. Niihin kärjistyy eurooppalaisten ja amerikkalaisten täysin erilainen tapa hoitaa elintarviketurvallisuutta, ennakoi MTK:n asiantuntija Leena Suojala.
Sivu 5
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
