Professori: "Valion holtittomat sähköpostit tulivat kalliiksi – ilman niitä kilpailuvirasto olisi ollut hampaaton"
Valio joutuu maksamaan 70 miljoonaa euroa sakkoja kilpailuaseman väärinkäytöksestä.Kilpailuvirasto olisi ollut aika hampaaton Valiota vastaan ilman maitoyhtiön johdon holtittomasti lähettämiä sähköposteja, arvelee professori Jyrki Niemi Lukesta.
Korkein hallinto-oikeus julkaisi juuri ennen vuoden vaihdetta Valio-ratkaisunsa ja pysytti ennallaan markkinaoikeuden Valiolle langettaman 70 miljoonan euron sakon.
Niemi vastasi Kuluttajatutkimuskeskuksen, Luken ja PTT:n yhteisestä Maitosektorin hintarakenteet -tutkimuksesta, joka julkaistiin kaksi vuotta sitten.
Hän arvioi, että saalistushintojen osoittaminen olisi ollut vaikeaa, vaikka Valio olisi sellaista yrittänyt.
Saalistusmenettelyn teoriakaan ei tue väitteitä, Niemi pohtii. Hintojen alentamisen pitäisi kasvattaa markkinaosuutta, mutta Valio menetti asemiaan kolmen vuoden jaksolla. Arlan markkinavoimakin oli ja on niin vahva, että se pystyy kilpailemaan Valion kanssa.
Tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori PTT:stä pitää tapausta erikoisena. On harvinaista, että kilpailuviranomaisen päätös johtaa kuluttajahintojen tuntuvaan nousuun.
Sitäkään ei ole juuri pohdittu, miten markkinat olisivat käyttäytyneet ilman KKV:n puuttumista peliin. Todennäköisesti hinnat olisivat nousseet maltillisemmin ja Valion asema pysynyt vahvempana, Arovuori arvelee.
Lue lisää:
KHO piti markkinaoikeuden päätöksen voimassa: Valiolle 70 miljoonan euron sakot
Valion Kaunisto: KHO:n päätös ei vaikuta tuottajahintaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

