Siipikarja on lännen laji
Seinäjoki on maan ykkönen, kun mittarina on kunnan tai kaupungin alueella kertyneet ”muun lihan” myyntitulot.
Muu liha tarkoittaa tilastoissa muuta kuin nautaa tai sikaa, siis muun muassa siipikarjaa, lammasta ja muutamaa hevostakin. Käytännössä muun lihan mahtipitäjät määräytyvät siipikarjan mukaan.
Suurimmat siipikarjapitäjät keskittyvät Seinäjoen johdolla Etelä-Pohjanmaalle sekä Euran johdolla Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajalle. Kymmenestä suurimmasta vain listan kolmonen, Kangasala, on näistä kahdesta keskittymästä hieman loitolla.
Suurimmat sikapitäjät keskittyivät samoille alueille (MT 8.3.), mutta osaksi eri kuntiin. Muun lihan listapitäjistä Loimaa oli sianlihassa ykkönen, Huittinen kakkonen, Seinäjoki 6:s ja Pöytyä 9:s.
Loimaan vaakunassa on tähkä ja Pöytyän vaakunassa lyhde, kuten viljarehuun perustuvan lihan tuottajapitäjille sopii.
Huittisten vaakunassa on kaksi härän otsaa sarvineen, mutta nykyisin Huittinen ei ole nauta-, vaan sika- ja siipikarjapitäjä.
Gallup Elintarviketiedon keräämät luvut ovat toissa vuodelta.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
