Yrittäjien ykköspuolue on yhä kokoomus ja perussuomalaiset selvä kakkonen, keskusta ja Liike Nyt tasoissa – vihreät kiilasi keskustan ohi
Keskustan käyrä on pelkästään laskenut joulukuusta 2018 ja puolue menettänyt kakkosasemansa.
Petteri Orpolla on gallupin valossa syytä tyytyväisyyteen: yrittäjät pitävät kokoomusta omana puolueenaan. Kuva: Petteri KivimäkiKokoomus on yrittäjien selvä ykköspuolue, ilmenee Suomen Yrittäjien helmikuisesta Yrittäjägallupista pienille ja keskisuurille yrittäjille. Puoluetta äänestäisi eduskuntavaaleissa nyt 38 prosenttia vastaajista.
Kakkosena tulee perussuomalaiset, joka keräisi äänistä 16 prosenttia ja kolmantena vihreät kuudella prosentilla. Neljännen ja viidennen sijan jakavat keskusta ja Liike Nyt viiden prosentin kannatuksella. Sekä RKP:n että SDP:n osuudet olivat kolme prosenttia.
Marraskuuhun verrattuna kokoomuksen ja Liike Nytin kannatukset ovat nousseet, perussuomalaisten pysynyt ennallaan ja ja keskustan, vihreiden ja SDP:n laskenut. Keskustan kannatus on puolittunut 10 prosentista..
Kantarin tekemässä tutkimuksessa oli mukana 1 114 pk-yrityksen edustajaa kolmen eri paneelin ja sähköpostikyselyn kautta helmikuussa. Kantaansa ei osannut tai halunnut sanoa 18 prosenttia vastaajista. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Kysymys koski kuntavaalien eduskuntavaaleja, sillä niistä on kysytty ennenkin.
Puoluekantansa kertoneiden joukossa kokoomuksen asema on vielä vankempi ja kannatus pysynyt joulukuusta 2018 lähtien koko ajan vakaana, 42–48 prosentissa. Perussuomalaisten kannatus on samassa ajassa yli tuplaantunut 9 prosentista 20 prosenttiin.
Vihreiden kannatus omilleen oli vuonna 2018 yhdeksän ja kipusi lokakuussa 2019 peräti 12 prosenttiin, mutta on palannut nyt kahdeksaan.
Liike Nyt on ollut puolueena mukana vasta kahdesti, ja sen kannatus on kohonnut marraskuun viidestä nyt helmikuun kuuteen prosenttiin.
Sen sijaan keskustan käyrä on murheellinen: pelkkää laskua joulukuun 2018 peräti 16 prosentista. Puolue oli silloin yrittäjille selvä kakkonen. Vielä marraskuussa vihreät ja keskusta olivat tasoissa ja jaetulla kolmannella sijalla yhdeksän prosentin kannatuksellaan.
Eduskuntavaaleissa 2019 puolueiden toteutuneet kannatukset olivat: SDP 17,7, perussuomalaiset 17,5, kokoomus 17,0, keskusta 13,8 ja vihreät 11,5 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
