Kannot eivät vapauta typpeä
Suurimmaksi osaksiselluloosaa olevien kantojennostamisen ei pitäisi vapauttaa typpeämoneen vuoteen,kirjoittaaJouni K. Nieminen. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoMetsäntutkimuslaitoksen mukaan puunkantojen nosto hakkuualueilta vähentää ravinteiden valumista pohjavesiin (Yle uutiset).
Erikoistutkija Eero Kubin otaksui, että kannoista huuhtoutuu vesiin ravinteita kuten typpeä.
Kannot ovat suurimmaksi osaksi selluloosaa, joten niistä ei pitäisi vapautua typpeä moneen vuoteen, pikemminkin päinvastoin. Yhdysvalloissa puuainesta lisätään hakkuualojen maaperään ravinteiden huuhtoutumisen ehkäisemiseksi.
Hakkuualoilla tärkein typen lähde on maaperän orgaaninen pintakerros. Tuoreen väitöskirjan mukaan (Kataja-aho 2011, Jyväskylän yliopisto) tämä kerros rikkoutuu suurimmaksi osaksi kantoja nostettaessa.
Näin ollen kantojen noston voisi odottaa kiihdyttävän ravinteiden huuhtoutumista välittömästi metsän käsittelyn jälkeen.
Olisi mielenkiintoista tietää minne nämä ravinteet joutuvat.
Vaihtoehtoinen selitys Kubinin havainnoille voisi olla se, että kantojennostoaloilla on enemmän heinää, johon sitoutuu humuskerroksesta vapautuvaa typpeä.
Kokeellinen metsäntutkimus on vaikea laji. Yksittäisen kokeen tulos voi olla mikä hyvänsä. Kokeet vaatisivat tuekseen laskennallisen lähestymistavan. Se olisi myös kustannustehokkaampaa kuin monet enintään muutaman vuoden maastokokeet, joista kokonaiskuvan muodostaminen on vähintäänkin haastavaa.
Jouni K. Nieminen
Jyväskylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
