Valtio tukee ruuan mainontaa
Elintarvikeala saa Suomessa piilotukea. Turun Sanomien mukaan valtio on käyttänyt alan markkinointiin vuoden 2005 jälkeen lähes 55 miljoonaa euroa. Tänä vuonna maa- ja metsätalousministeriö tukee muun muassa porkkanoiden mainontaa.
Joukko elintarviketeollisuutta lähellä olevia yhdistyksiä pysyy pystyssä vain avustusten turvin. Rahoilla on kustannettu ruokareseptejä nettisivuille, kierretty kouluissa kertomassa tuotantoeläinten elinoloista ja kohotettu ammattikeittiöiden imagoa. Kauppapuutarhaliitto on saanut rahaa myös kukkien mainontaan.
Kampanjointiin on tarjolla myös EU-tukea. Kiinnostus sitä kohtaan on kuitenkin laimeaa, koska tuensaajan pitäisi maksaa 30 prosenttia kuluista itse.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
