Torakat pysyvät pinnalla

Korkeasti talousoppinut Björn Wahlroos vertasi kansalaispalkkakeskustelua torakkaan, joka pulpahtaa aina vessanpöntöstä pinnalle, vaikka sitä kuinka yrittää vetää alas.

Niinhän se on: yhteiskunnallisessa keskustelussa, meidän ihmisten elämässä, pulpahtelevat pinnalle inhimilliset asiat. Ne kumpuavat kaukaa lajimme selviytymisen historiasta.

Toisaalta meidän pitää olla ahneita, et-temme jää muiden jalkoihin. Toisaalta meidän on pidettävä huolta tilapäisesti tai pysyvästikin heikommista, koska olemme selviytyneet hyvin juuri yhteistyötä tekevinä laumaeläiminä.

Suurin osa kansasta osaa tehdä kompromissin näiden ääripäiden välillä, mutta jotkut elävät ääripäissä. Keskivertoihminen kammoksuu toisista välittämättömiä, kaiken itselleen haalivia saitureita, muttei voi hyväksyä niitäkään, jotka elelevät muiden kustannuksella panematta itse tikkua ristiin.

Kansalaispalkka on jo vanha ajatus. Ensimmäisenä sen esitti britti Thomas Paine 1700-luvun lopulla. Ajatus oli, että kansallisomaisuuden tuotto ei saa hyödyttää vain harvoja vaan se pitää jakaa kaikkien kesken.

Eräänlaisen kansalaispalkkamallin esitteli yhdysvaltalainen taloustieteilijä Milton Friedman. Hän puhui negatiivisesta verosta, mutta käytännössä pienipalkkaisimmat saavat tässä mallissa kansalaispalkkaa. Wahlroosin peruspalkkakäsitys kummunnee Friedmanin opeista.

Friedmanin mallia myös kokeiltiin käytännössä muutamissa yhteyksissä USA:ssa ja Kanadassa. Presidentti Richard Nixonin aikana kongressi teki jopa lakialoitteen kansalaispalkasta, mutta poliitikot vesittivät aloitteen kytkemällä siihen perustulon vastaisia asioita.

Lopulta Yhdysvalloissa päädyttiin erilaisiin työttömien ja muiden ryhmien tukijärjestelmiin, ehkä hyvästä syystä. Samalla voittivat byrokraatit, jotka onnistuivat työllistämään itsensä.

Monia muitakin perustulon pinnalle pulpahtamisen yrityksiä on nähty maailmalla ja Suomessa. Meillä muiden muassa Jan Otto Andersson, Ilpo Lahtinen, Osmo Soininvaara, Anita Mattila ovat kehitelleet mallia korvaamaan monimutkaiset työttömyys-, asumis- ja toimeentulotuet.

Kunnolla asiaa ei ole onnistuttu kokeilemaan ilmeisesti missään, vaikka se voisi parhaimmillaan yksinkertaistaa yhteiskunnan koneistoja ja taata monille inhimillisen elämän. Meillä vieroksuntaan voi olla syynä jo pelkkä nimi ”kansalaispalkka”. Siis että palkkaa tekemättömästä työstä.

Käytännössähän tämä palkka voidaan nähdä juuri kansallisomaisuuden, koneellistumisen ja muun kehityksen mukana tulevaksi eduksi. Useimmathan meistä pitävät yllä yhteiskuntaa tukevia toimintoja maksamalla veroja.

Olisiko siis väärin, että myös hyödyt jaettaisiin kaikkien kesken? Lisäksi palkan maksu voitaisiin järjestää nykyisiä tukimuotoja paremmin työnhakuun kannustavaksi. Ainakaan sen ei tarvitsisi merkitä joidenkin pelkäämää tasapalkkaa.

Vessanpöntössä kelluu pulskana toisenkin ääripään torakka: johtajien työmäärään nähden järjettömät palkkiot. Johdon palkkauksesta on luotu ikiliikkuja: Korota sinä minun palkkaani istuessasi meidän hallituksessa, niin minä korotan sinun palkkaasi istuessani teidän hallituksessa. Muiden muassa Stephen Elop näytti meille, että tulokset ja tulot voivat kulkea eri teitä.

Järjestelmää perustellaan myös, että se kannustaa johtoa yrittämään parempia tuloksia ja että se sitouttaa johdon yhtiöönsä. Nykyinen taantuma osoittaa, että useimmat päälliköt eivät ole kyenneet näkemään markkinoiden muutosta ja ohjaamaan investointeja järkevästi, vaan ovat keskittyneet kustannusten karsimiseen. Oikeasti Suomen ongelma eivät ole korkeat kustannukset, vaan vääriin tuotteisiin uskominen.

Käytäntö on osoittanut, ettei sitouttaminenkaan toimi. Ilmeisesti vain oikea yrittäjyys kaikkine riskeineen saa aikaan järkeviä valintoja, palkkajohtajuus ohjaa varmistamaan oman hyvinvoinnin.

Korkeaa palkkaa nauttivat vähättelevät merkitystään sanomalla olevansa mitättömän pieni ryhmä. Mitä jos rikollinen perustelisi, ettei muutama lainrikkoja vaikuta paljon monimiljoonaisen kansan elämään? Palkkakeskusteluissa ei siis ole kysymys mistään lanteista, vaan esimerkin mahtavasta voimasta.

Avaa artikkelin PDF