Trump määräsi Yhdysvaltain laivastoa saartamaan Hormuzinsalmen
Iranin mukaan osapuolilla on yhä erimielisyyksiä.
Presidentti Donald Trumpin mukaan Hormuzinsalmen saarto on vastaus siihen, ettei Iran suostunut luopumaan pyrkimyksistään hankkia ydinase. LEHTIKUVA/ AFP.Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on määrännyt Yhdysvaltojen laivaston aloittamaan Hormuzinsalmen saartamisen.
Trump kirjoittaa omistamassaan Truth Social -palvelussa, että saarto on vastaus siihen, ettei Iran suostunut luopumaan pyrkimyksistään hankkia ydinase.
Iran on toistuvasti kiistänyt, että se havittelisi ydinaseita.
Toisaalta Trump väitti viestissään myös, että Pakistanissa käydyt neuvottelut Iranin kanssa olisivat sujuneet hyvin.
Yhdysvaltojen Lähi-idän joukkojen komentokeskus Centcom kertoi jo eilen Yhdysvaltojen sota-alusten aloittaneen miinojen raivaamisen salmesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




