Sahurit ihmettelevät Mörttisen toimia
Perheyritysten liittoon kuuluvat yksityiset sahayrittäjät ovat hämmästelleet toimitusjohtaja Leena Mörttisen nimitystä Metsäliitto Osuuskunnan hallitukseen, kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina.
Versowoodin teollisuusneuvoksen Keijo Kopran mielestä alkuvuodesta Perheyrittäjien toimitusjohtajaksi siirtynyt Mörttinen teki virheen lähtiessään osuustoiminnallisen yrityksen hallintoon, HS uutisoi.
”Eivät perhesahurit tästä pidä. Ei tämä ihan sopivalta näytä”, Kopra sanoo haastattelussa.
”Kun puhutaan paljon kytköksistä eri hallinnoissa ja siitä, kuka saa olla missäkin, ei tämä minusta sopiva kytkös ole”, hän paheksuu.
Leena Mörttinen kertoo keskustelleensa asiasta ennalta Perheyritysten liiton puheenjohtajan Heikki Kovasen kanssa. Hän perustelee ratkaisuaan omalla metsänomistuksellaan ja kiinnostuksellaan voimakkaasti kehittyvään biotalouteen.
”Uskon, että hallituksen jäsenyyden tarjoamasta näkökulmasta investointiympäristöön on liitolle myös hyötyä”, hän sanoo.
Hän myös huomauttaa, että hallituksen jäsenyys on nimenomaan koko osuuskunnan tasolla.
”Huomio on liiketoimintakokonaisuudessa enemmän kuin yksittäisissä liiketoiminta-alueissa. Perheyritysten liitto ei ole toimialaliitto. Intressiristiriitaa ei siten lähtökohtaisesti ole.”
Jos intressiongelmia oman toimitusjohtajuuden kanssa tulee, hän sanoo jääväävänsä itsensä sellaisista päätöksistä.
Leena Mörttisen kausi Metsäliiton hallituksessa alkaa ensi vuoden alusta. Perheyrittäjiin hän siirtyi helmikuussa Elinkeinoelämän keskusliitosta.
Kaijaleena Runsten
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
